Friday 9 March 2018

Kielletyt Suomen sirkuksissa • Forbidden in Finnish circuses

Kaverin kanssa Zippos Sirkuksessa Lontoon Hyde Parkissa 2015.

Onko klassisen sirkuksen tulevaisuus tällainen? Katsellaan nukkeja elävien sijaan? Monessa maassa käydään parhaillaan kiivasta sanasotaa eläinten käyttämisestä sirkuksissa. Jopa käsikähmää on syntynyt asian johdosta. Suomessa ollaan päästy jo pahimman yli. Esimerkiksi tässä jutussa näkyviä eläimiä ei Suomessa saa käyttää sirkuksissa ja tivoleissa.

Martin Lacey Juniorin valkoinen leijona Monte-Carlon Sirkusfestivaaleilla 2010. 

Yksi Pietarin Sirkuksen vetonauloista oli simpanssi 2012

Vuonna 1996 maa- ja metsätalousministeriö asetti päätöksellään rajoituksia eläinten käytölle sirkuksissa. Silloin kiellettiin apinoiden, petoeläinten, luonnonvaraisten märehtijöiden, kavioeläinten, pussieläimien, hylje-eläinten, norsujen, sarvikuonojen, virtahepojen, petolintujen, strutsilintujen sekä krokotiilieläinten käyttö sirkuksissa. Kuitenkin päätöksellä sallittiin koirien, kotikissojen, ponien sekä kesyhevosten ja -aasien käyttö sirkuksissa. Tämän lisäksi sallittiin merileijonien sirkuskäyttö ainoina luonnonvaraisina eläiminä.

Venäläiset eläinkouluttajat Edgard ja Askold Zapashny taluttivat tiikeriään yleisön keskellä Monacossa 2017.

Kirahvi vuonna 2004 oli vähän harvinaisempi näky sirkuksissa.

Moni haluaisi loputkin eläimet pois esityksistä. Siihen kuitenkin loppuisi perinteinen sirkuskulttuuri. Sehän syntyi 250 vuotta sitten Lontoossa nimenomaan ratsastusnäytöksestä.

Tivolinjohtaja Matti Sariola poseeraa vastahankitun emu-linnun kanssa 1960-luvulla.

Saksalaisen Cassellyn norsu pedikyyrillä 2012.

Kommentit:

Ja nyt kiellettiin merileijonatkin...
Maria Jernström 

.

No comments: