Wednesday 7 March 2018

1968 Aimo Leikas


Tämä juliste valmistettiin 1968 ja sitä käytettiin pitkälle 70-lukua. Pääaiheena on hypnoosi. Kaikissa kuvissa esiintyy Aimo Leikas. Ohjelmaan sisältyi myös nuorallakävelyä, kahleista vapautumista, sirpaleiden päällä tanssimista ja ahtautumista pieneen laatikkoon pistimien hätisteltäväksi. Amino oli taiteilijanimi kumimiehelle. Fakiiri-hahmo oli nimeltään Fagir.


Melko varhaisessa vaiheessa Aimo Leikakselle tuli hypnoosi mukaan. Sitä edelsi intensiivinen perehtyminen alan kirjallisuuteen. Myös spiritismiä harrastettiin Aimon huoneessa kaveriporukalla. Transsendenttinen mietiskely kiinnosti Aimoa kovasti ja hän vetäytyi monesti omiin oloihinsa mietiskelemään. Hypnoositaidot kehittyivät sellaisiksi, että hypnoosin voi ottaa jo mukaan esiintymisiin. Tuolla seinällä pyörivällä kuviolla oli tärkeä osa hypnoosiin vajoamisessa. Kerran tuli luntakin tupaan, kun joku nuori koehenkilö jouduttiin viemään terveyskeskukseen. Mitään vakavaa ei kyllä tapahtunut, mutta lehdet paheksuivat.


Tämä kuva on vierailulta Pekka Pekkosen kotona vuonna 1974. Kuvassa: Marja Pekkonen, Seppo Luomala, AL Mico, Avustaja, Aimo Leikas, Mirja Pekkonen, Tauno Pekkonen ja Raija Kivelä. Ja takana Aimon komea bussi.


.

No comments: