Friday 12 January 2018

Nuori Aimo Leikas • Young Aimo Leikas


Aimo Ilmari Leikas syntyi Taavi ja Edith Leikkaan kuusi-lapsiseen suurperheeseen 12.5.1947 Haukivuorella (Mikkelin ja Pieksämäen puolivälissä). Nämä kuvat kertovat Aimon artistiuran alusta. Aimo valmistui Mikkelin Ammattikoulussa viilaaja-koneistajaksi 1965. Hän harjoitteli ahkerasti erilaisia sirkusammatteja. Julkisia esiintymisiäkin hänellä oli jo ammattikoulun aikana. Isän traaginen kuolema 52 vuotiaana sydäninfarktiin 1965 ajoi perheen pahaan taloudelliseen ahdinkoon ja Aimokin joutui heti ammattikoulun jälkeen ensimmäisistä tileistään käyttämään huomattavan osan perheen tukemiseen.


Näissä haastavissa oloissa Aimo harjoitteli kaiken satunnaisten pätkätöidensä ulkopuolisen ajan. Hän treenasi aluksi naapuritontille virittelemällään pyykkinarulla, myöhemmin teräsvaijerilla tasapainonumeroita. Suuret illusionumerot eivät vielä olleet mielessä. Tässä tarvittiin todellista taitoa ja hirmuista peräänantamatonta harjoittelua.


Asevelvollisuutensa hän suoritti Savon Prikaatissa Mikkelissä 1967. Esiintymistaitoiselle ja
-haluiselle nuorukaiselle löytyi armeijastakin tilaisuuksia näyttää taitojaan. Aimo sulloutui taustalla näkyvään pieneen laatikkoon ja avustaja lävisti laatikon usealla miekalla.



Kommentit:

Olin Aimon avustaja hirtto ja miekkalaatikossa -70 luvuilla. Ami teki vapaaesitysta tivoli Sariolassa. Olin raakarollena niin hirtto- kahle ja miekkalaatikossa. Avustin myös tasapainoiluohjelmaa teltassa. Kuvia ei ehkä löydy.
Hannu Manninen

.

No comments: