Monday 11 December 2017

Suomi 100 vuotta • Finland 100 years


Itsenäisen Suomen satavuotisjuhlinta on tuottanut myös monta hyvää kirjaa. Yksi niistä on Kirjakaaren tuottama Suomi 100 menestyksen vuotta. Tyylikkäästi taitettu kirja tuntuu arvokkaalta vaikka se itse asiassa on kokoelma enemmän tai vähemmän tunnettujen yritysten mainoksia. Kaikki toki ansaitsevat paikkansa Suomen historiassa. Tässä kolme poimintoa:


Tanskan Dyrehavsbakken perustettiin vuonna 1583. Maailman ensimmäinen nykyaikainen huvipuisto avattiin New Yorkin Coney Islandilla vuonna 1895. Suomen vanhin huvipuisto, Linnanmäki avattiin 1950. Vuonna 1957 perustettiin Lasten Päivän Säätiö vastaamaan Linnanmäen taloudesta ja kehittämisestä. Lintsi kukoistaa edelleen. Vesilinnanmäki alkaa käydä vain ahtaaksi sille.


Vuonna 1976 Carl-Gustaf Jernström ja Leena Jurvakainen pistivät likoon koko omaisuutensa ja herättivät henkiin jo kuolonkouristuksissa vääntelehtineen Suomen sirkuskulttuurin. Ilmeisesti sanonta "kerran sirkuslainen on aina sirkuslainen" pitää paikkansa, sillä muutaman konkurssinkaan jälkeen he eivät ole antaneet periksi. Nyt Sirkus Finlandialla menee jo hyvin. Calle Jr on ottanut ohjat käsiinsä ja sirkussuvun kolmas polvikin pyörii jaloissa.


Vuoden 1943 kohdalle kirjassa on sijoitettu Karhumäen rintamativolin tarina  Tivoli Sariolan logon kera. Miksi siinä ei ole Suomen Tivolin logoa? Tivolin laitteet ja henkilökunta kun olivat peräisin Suomen Tivolista. Vai onko tämä turhaa pilkun viilaamista? Sukulaisistahan tässä on kyse. Tässä alhaalla kuva Karhumäen Tivolin sisäänkäynnistä 1942.



.

No comments: