Saturday 9 December 2017

1918 Sivo Siponen, klovni • Clown


Sivo Siponen harjoitteli voimistelua pikkupojasta lähtien. Virallinen ensiesiintyminen oli 7.5.1903 Tolkisissa Sunellin veljesten vaatimattomassa sirkusteltassa, johon mahtui vain kourallinen katsojia. Sivo esitti silloin "käärmeihmistä" ja se meni yleisöön kuin häkä. Samassa tilaisuudessa hän esitti myös ilveilijää. Narrinkaapua Siponen sitten kantoikin hartioillaan loppuikänsä. Seuraavina esityspaikkoina olivat mm. Juho Heikkisen kiertävä sirkus, Puolan juutalaisen Muchinskyn Sircus National, johon oli liitetty myös eläinnäyttely ja Hollannin juutalaisen Goldketten sirkus, jonka erikoisuutena oli suuret pantomiiminumerot. Tässä viimeksi mainitussa Siponen esiintyi käärmeihmisenä taiteilijanimellä Schwarz. Helsingin Hippodromissa Sivo Siponen esiintyi yhtämittaa kokonaista kymmenen vuotta. Vuonna 1933 hän  esiintyi Tasavalla Presidentin linnan henkilökunnan joulujuhlissa.


Kansan Lehti jukaisi tämän ilmoituksen 26.1.1918. Olympiantalossa Tampereella on yhä tänä päivänäkin loistelias juhlasali. Tampereen Ulkotyöväenyhdistys rakennutti kolmikerroksisen toimitalon itselleen vuosina 1907–08. Vuonna 1914 yhdistys oli pakoitettu luovuttamaan sen velkojilleen. John Taug osti talon 1917 ja avasi 1918 sen juhlasalissa elokuvateatterin. Talon seinässä näkyvän muraalin maalasivat Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtiopiskelijat tänä vuonna.

Vaudeville Olympia 2017.


.

No comments: