Friday 3 November 2017

2017 The Hippodrome Circus 2 (3)


Englannissa Yarmouthin kaupungissa sijaitseva Hippodrome Circus vaihtaa ohjelmaansa muutaman kerran vuodessa. Näytös 20.10.2017 oli lähes loppuunmyyty ehkä sen takia, että käytössä oli vain puolet katsomosta. Pyöreästä maneesista näkyi vain puolet. Halloween Spooktacular -näytös ei ollut ihan sellainen, jota odotin. Ohjelma sisälsi vain 4–5 perinteistä sirkusnumeroa. Rola rola, kontortionisti ja ilma-akrobaatti jäivät mieleen. Lisäksi oli tanssityttöjä ja puhetta. Talk show oli ilmeisen hyvä koska yleisö nauroi välillä katketakseen. Oma kielitaitoni ei vain pysynyt mukana. Suurin pettymykseni oli se, että maneesi ei muuttunutkaan vesialtaaksi. Hippodromella on se mahdollisuus samaan tapaan kuin Blackpool Towerin sirkuksella. Molemmat sirkukset myös mainostavat sitä väkevästi.

Puhumisesta vastannut kolmikko keskellä. 
Vasemmalta Jack Jay, Hugh Mullin ja Johnny Mac.

Rola rola -taituri Sacha Williams on tuttu nimi Hippodromessa.

Väliajalla kulkukauppiaat halloween-maskissa tekivät kauppaa areenalla.
Tarjolla oli valohyrriä, jäätelöä, pop cornia ja hattaraa. 
Maissinjyvät olivat sokeroituja!!! Hattara valmistettiin muovipussiin.

Iloinen yllätys löytyi ylhäältä katsomon takaa. 
Drinkki-baarin valot siellä loistivat kutsuvasti.

Ja sisäänkäynnin edessä mainostettiin vesi-showta!!!



.

No comments: