Monday 21 August 2017

1970 Mr Swing

Mr Swing avustajansa Solveigin kanssa.

Vuonna 1970 Linnanmäen Kolibri-teatterissa esiintyi  ruotsalainen fakiiri ja taikuri Mr Swing  (1942–1988).  Hän oli raamikas henkilö. Painoa taisi olla tuollaiset 120 kg. Hän esiintyi värikkäässä nahasta ja kankaasta tehdyssä gladiaattoriasussa.  Kjell  Swingillä oli henkilökohtainen assistentti Solveig.  Linnanmäen palkkalistoilla olivat lipunmyyjä, vahtimestari  ja kuuluttaja. Kuuluttajan nimikkeellä toimiva henkilö hoiti esityksen aikana valoja ja musiikkia.  Äänilaitteistona oli pari  pitkän johdon päässä olevaa mikrofonia, yksi avokelanauhuri ja katkaisija, millä saatiin paraatilavalla olevat välineet pelaamaan. Kuuluttajan päätehtävä oli  hoitaa mainoskuulutukset, millä teatteriin houkuteltiin katsojia. Se tapahtui teatterin ulkopuolella olevalla paraatilavalla.  Mr Swing tuli ensin lavalle näyttäytymään ja houkutteli eksoottisella olemuksellaan ihmisiä lähemmäksi. Kuuluttajan tehtävä oli sitten puhua lavan eteen kerääntyneet ihmiset sisälle teatteriin.  Teatteriin mahtui noin 230 katsojaa. Tämä rituaali toistettiin ennen jokaista esitystä muutaman kerran.  Taiteilijat olivat provisiopalkalla.  Näytöksiä pidettiin non stop -tyyliin. Mitä enemmän huvipuistossa oli  vieraita, sitä useampia näytöksiä pidettiin. Arkisin niitä  oli  3–6 kpl, viikonloppuna  jopa 10–12 kpl.  Alkukesästä kuuluttajana oli Juhani Frilund, juhannuksesta eteenpäin Markku Aulanko.

Kuuluttaja Juhani Frilund Kolibriteatterin paraatilavalla. Taustalla 
iso Mr Swingiä esittävä maalaus. Tekijä ei ole tiedossa. 

Mr Swing teki näyttävän sisääntulon. Sitten hän teki taikatempun partakoneen terillä.  Hän pisti ne yksitellen suuhunsa, otti sen jälkeen pätkän rullalankaa ja veti terät ketjussa ulos. Tuliosuudessa hänellä oli erilaisia soihtuja, jotka hän sytytti palamaan, siveli käsivarsiaan  ja sammutti ne työntämällä suuhunsa.  Tuliosuus päättyi näyttävään tulenpuhallukseen. Sen Mr Swing osasi!  Sitten oli rauhallisempi osuus ison käärmeen tai varaanin kanssa. Sitten oli vuorossa illuusio  ”nainen ilman alaruumista”.  Osa taustakankaasta vedettiin sivuun ja sen takaa paljastui syvennys. Siinä olevalla pöydällä oli kolmen tapin varassa tarjotin ja tarjottimen päällä naisen yläruumis vyötäröstä lähtien.  Nainen poltteli pitkällä imukkeella  savuketta ja vilkutti päätään kääntäen katsojille.  Lopuksi oli vuorossa fakiiritemppujen osuus.  Mr Swing otti työnsi  kaksi noin 15-20 cm mittaista piikkiä yksitellen kumpaankin käsivarteen. Sen jälkeen hän otti noin puolimetrisen  puikon, työnsi sen vasempaan poskeen,  ja antoi jonkun etupenkissä istujan vetää puikkoa edestakaisin.  Sitten hän rikkoi lavalla olevan lasikasan päälle vasaralla pullon lisää ja asettui lasien päälle selin makuulle.  Sen jälkeen avustaja meni hänen rintansa päälle seisomaan. Fakiiri nousi ylös ja avustaja kuivasi hänen selästään valuvat verinorot. Taiteilija otti piikit pois poskesta ja käsivarsista ja poistui loppufanfaarien  ja aplodien saattelemana verhon taakse.

Juhannuksesta eteenpäin kuuluttajana toimi Markku Aulanko.

Mr Swing suunnitteli ohjelmansa hyvin tarkkaan musiikin mukaan ja mietti, miltä esitys näyttää tai tuntuu katsojasta.  Taustakankaat hän maalasi itse fosforivärejä käyttäen. Taustanauha oli tehty äänittämällä erilaisia musiikkeja ja kuulutuksia peräkkäin ohjelman alkuperäisen rakenteen mukaan.  Kun ohjelman rakennetta kesän aikana muutettiin, oli käytettävä saksia ja teippiä.  Nauhaa pyöritettiin satoja kertoja kesän aikana ja jossain vaiheessa teippaukset alkoivat venyä ja musiikki ujeltaa.  Taas oli käytettävä saksia ja teippiä.

Teksti Markku Aulanko

Mr Swing esiintyi yökerhoissa ja sirkuksissa. Vuonna 1975 hän oli Circo Rusossa.

Kommentit:

Seen at circus Boltini (Belgian tour 1978).
Freddy Vindevogel 



.

No comments: