Tuesday 25 April 2017

2017 Sebastian


Sirkus Finlandian näytösten juontajana tänä kesänä toimii Finlandian oma kasvatti Sebastian. Aikaisempina vuosina hänet on nähty maneesilla klovnina sekä vatsastapuhujana ja nyt ensimmäistä kertaa seremoniamestarin roolissa. Finlandian matkaan Sebastian eli Séppo Tauriainen lähti ensimmäistä kertaa vuonna 1999. Siitä työmatka on jatkunut kansainvälisille kiertueille pohjoismaihin, Kiinaan ja Amerikkaan asti. Tänä vuonna Sebastian on palannut kotiin ja johdattaa katsojat yhteiselle matkalle sirkuksen ihmeelliseen maailmaan.


Sirkuksen juontajan tehtävä on esitellä artistit, saada yleisö innostumaan näytöksestä ja pitää sitä fiilinkiä yllä. Siinä Sebastian onnistuukin aika hyvin. Kiertueen aikana sekin taito paranee koko ajan. Sepon ääni on huomattavasti selkeämpi kuin aikaisempien juontajien, vai onko Finlandia uusinut kovaäänisensä? Nyt saa jopa artistien nimistäkin selvää aika usein. Kiertueen alussa oli numeroiden vaihtuessa muutama turha hiljainen hetki, mutta nekin matkan varrella varmaan häviävät.


Ennen vanhaan aika usein sirkusten johtajat itse toimivat sirkustensa kuuluttajina, juontajina tai seremoniamestareina. Niinpä kansa tänäpäivänäkin saattaa kutsua juontajaa sirkustirehtööriksi. Siitä vaan – sirkuslaiset eivät ota siitä nokkiinsa. Englanninkieliset kutsuvat sirkuksen juontajaa nimellä Ringmaster. Se ei meille oikein istu, koska meillä on käytössä ammattinimike Maneesimestari, joka on maneesipoikien pomo. Ranskalaiset käyttävät sirkuksen juontajasta termiä Monsieur Loyal. Saksassa hänen tittelinsä on Sprechstallmeister. Kertokaapa lisää juontajien nimiä eri kielillä!

Kommentit:

Tässä yksi kuuluttajaa tai seremoniamestaria tarkoittava sana, "conférencier". Tätä sanaa olen kuullut ulkomailla sirkuksissa käytettävän. Älä kysy minkä maalainen sana, mutta näyttäähän se ranskankieliseltä.
Timo Kanerva


.

No comments: