Wednesday 13 July 2016

Circus Ruska Festival

Suomen vanhin nykysirkusfestivaali Circus Ruska Festival järjestetään jälleen Tampereella 3.–7.8.2016. Nyt jo 12. kerran. Alunperin pienen piirin ammattilaisten kokoontuminen on kasvanut kansallisesti merkittäväksi sirkuskatselmukseksi, joka kerää katsojia ympäri Euroopan. Suuri osa ohjelmistosta esitetään jälleen ulkona, Pakkahuoneen aukiolla; katuesitykset ovat yleisölle ilmaisia.


Suomalaisen nykysirkuksen supertähden Race Horse Companyn esitys Super Sunday tuodaan Tampereelle yhteistyössä samaan aikaan järjestettävän Tampereen Teatterikesän kanssa. Luvassa on siis pikimustaa huumoria, kaistapäistä asennetta, armottomia huippuesiintyjiä ja omaperäistä estetiikkaa. Eurooppaa valloittanut show nähdään nyt toista kertaa Suomessa.


Festivaalin ohjelmistossa nähdään myös Capilotractées, joka perustuu harvoin nähtyyn sirkuslajiin: hiusriipuntaan. Esiintyjät kannattelevat koko painonsa hiuksiensa varassa. Ranskassa asuvien Elice Abonce Muhosen ja Sanja Kososen teosta on vuoden 2013 ensi-illan jälkeen esitetty lähes 100 kertaa yli kymmenessä maassa. Edellisen kerran naiset nähtiin Tampereella viime kesänä Mad in Finland  -esityksessä.



No comments: