Sunday 13 September 2015

Lastennäytös – Children's show


Sirkus Finlandia järjestää suurimmissa kaupungeissa tarvittaessa erikoisnäytöksiä koululaisille, päiväkotilapsille ja vastaaville ryhmille. Matineanäytös on yleensä vain tunnin mittainen ja se kootaan erityisesti lapsia ajatellen. Ohjelman sisältö saattaa vaihdella eri kaupungeissa. Telttaan mahtuu 1 200 henkeä, joten ihan pikkuryhmälle ei näytöksiä järjestetä.

Tampereella oli koululaisnäytös viime torstaina klo 10. Teltta oli melkein täysi kaikenkokoisia sirkuksen ystäviä. Nostan kyllä hattua ryhmien vetäjille ja opettajille. Niin hyvin he pitivät kymmenpäiset vilkkaat lapsilaumat hallinnassaan. Sisääntullessa ja lähtiessä pulina oli valtaisa, mutta mitään ruuhkia tai ongelmia ei syntynyt.

Tampereen näytöksessä nähtiin myös kaksi Finlandiassa ennennäkemätöntä numeroa. Leonid Beljakov (ylh.) esiintyi pienen ja pippurisen koiraystävänsä kanssa. Normaalinäytöksissä hänellä on partnerinaan bokseri Tyson.

Toinen erikoisuus oli Anni & Möllö duon Anni Pietalan soolonumero löysällä vaijerilla (alh.). Numero sisälsi useita hienoja oivalluksia ja tunnelma oli ihan kuin aurinkoisella hiekkarannalla. Pirteä ja poikkeuksellisen monipuolinen numero.


No comments: