Sunday 2 August 2015

Kokki Seppo Klingberg 1976 – The cook


Ensi vuonna Sirkus Finlandia täyttää 40 vuotta. Niinpä mieleen tulee kaikenlaisia mukavia vanhoja asioita. Niinkuin esimerkiksi Seppo Klingberg. Vuoden 1976 kiertueella hän kaiken muun työn ohessa veti sirkuksen vessavaunua vuoden 1963 mallisella Belarus-traktorilla noin 8 000 kilometriä ympäri Suomen. Samassa letkassa oli mukana myös keittiövaunu. Tästä työnkuvauksesta jo arvaattekin, että hän oli sirkuksen kokki. Yläkuvassa chef suunnittelee päivän menu-listaa keittiönsä rappusilla.


Seppo hoiti sirkuksen noin 30 hengen ruokailut ja kahvitukset. Ja ensimmäinen vuosi riitti Sepolle. Vaan ei lopullisesti. Sirkus Finlandian kioskissa hänet nähtiin jälleen vuonna 2013 (yläkuva). Poikansa Nikon kanssa he hoitivat myös kioskien tukkukäyntejä. Veikkaan, että Seppo nähdään sirkusduunissa vielä joskus.


Tämä kuva on Sirkus Finlandian kanttiinista 1984. Alkuvuosina sirkuksen työntekijöillä oli lähes täysi ylläpito. Kukaan ei oikein muista milloin yhteiset ruokailut lopetettiin. Nykyään jokainen kokkaa omat ruokansa itse.

No comments: