Thursday 28 May 2015

Linnanmäki 65-vuotias – 65 years

Zarah Leander ulkoilmanäyttämöllä 1950-luvun alussa.

Onneksi olkoon! Linnanmäen huvipuisto täytti eilen 65 vuotta. Puisto avattiin helluntaina 27. toukokuuta 1950. Tähän päivään mennessä Lintsillä on ollut kävijöitä yli 50 miljoonaa henkeä. Lasten Päivän Säätiö pyörittää huvipuistoa. Säätiö perustettiin 1956. Sen tarkoituksena on kerätä varoja suomalaiseen lastensuojelutyöhön. Tämän vuoden tavoite on 4,1 miljoonaa euroa. Syntymäpäiviä juhlitaan myös 13. kesäkuuta. Silloin muun muassa karuselli pyörittää huvipuistovierailijoita maksutta.

Ulkoilmanäyttämön tarpetsilla mm. Allari T. Niemi. Keitä ovat muut?

Linnanmäki on työllistänyt historiansa aikana valtavan joukon niin ulkolaisia kuin kotimaisiakin sirkus- ja varietee-taiteilijoita. Esityksiä nähtiin maksutta ulkoilmalavalla ja maksua vastaan varietee-teatterissa. Peacock-teatteri on Linnanmäellä toimiva teatteri. Vuonna 1950, kun Linnanmäki avattiin, yksi sen vetonauloista oli Cirkusteltta. Sen nimi muutettiin seuraavaksi vuodeksi Peacockiksi ja myöhemmin vielä Peacock-teatteriksi. Vuonna 1956 valmistui mittava rakennushanke: teatteri sai vihdoin oman rakennuksensa. Nykyään Peacock tarjoaa elämyksiä ympäri vuoden. Linnanmäen Peacock-teatteri siirtyi Helsingin kaupunginteatterin hallintaan tänä keväänä.

Peacock-teatteri rakenteilla.

.

No comments: