Wednesday 1 April 2015

Suomen Pelimuseo – Finnish Game Museum

Pelikonepeijoonien Mikko Heinonen eilisessä tiedotustilaisuudessa.

Museokeskus Vapriikkiin Tampereelle avataan loppiaisena 2017 Suomen pelimuseo. Samalla tehdään museohistoriaa avaamalla hankkeelle joukkorahoituskampanja, joka alkoi 31.3. ja päättyy 30.9.2015. Tällä joukkorahoituksella katetaan osin noin kahden–kolmensadantuhannen investointibudjetti. Kampanja toteutetaan Mesenaatti.me-palvelun kautta. Näyttelylle on alustavasti varattu Vapriikista noin 400 neliön tilat. Museoon tulee pääasiassa digitaalisia pelejä 1970-luvun lopulta nykypäivään. Museossa asiakas pääsee myös itse pelaamaan.
Linnanmäen pelimerkki arvoltaan 5 mk.

Mielestäni museon nimi voisi olla joku muu kuin Suomen Pelimuseo, jos mukaan ei oteta muita kuin digitaalisia pelejä. Luvassa on vain pieni osasto muillekin peleille. Onhan Suomessa pelattu pelejä jo ennenkuin tietokoneet keksittiin. Ihminen on aina pitänyt peleistä. Esimerkiksi 1900-luvun alkupuoliskolla oli suuri joukko pelialan yrittäjiä, jotka kiersivät yleisötapahtumista toiseen pelitelttojen kanssa. Useimpien sirkusten mukana kiersi yhteistyökumppani erilaisten pelien kanssa. Kiertäviin tivoleihin kuuluivat pelit oleellisena osana.

Sirkus Bonnin väliajalla Parikkalassa 1951 asiakkaat innostuivat peleistä.

Ainakin minulle tulee mieleen sanasta Pelimuseo ensimmäisenä pajazo, flipperit, yksikätiset rosvot, corona, pokeri, Afrikan tähti, peliteltat.... No minulla onkin ikää aikalailla. Sana museo tuo mieleeni vanhat asiat, mutta se on ehkä väärin. Kyllähän nykyaikaakin täytyy pistää talteen. Kulttuurimme elää koko ajan ja eilinen on jo mennyttä. Hyvä että jotain pistetään ajoissa talteen.

Lievestuoreella Nokkakiven puistosta löytyy yli sata vanhaa pelikonetta.
.

No comments: