Tuesday 7 April 2015

Niilo Salo


Niilo Salo (s. noin 1902)  oli nuoruudessaan kierrellyt amerikkalaisissa sirkuksissa ja tehnyt kaikenlaisia uhkarohkeita temppuja pilvenpiirtäjien räystäillä ja lentokoneista riippuvilla  trapetseilla. Rapakon taakse hän lähti 1925.  Hurjista seikkailuistaan hän kirjoitti vuonna 1948 kirjan Suomalaisen ilmavoimistelijan seikkailuja. Hän oli 1950 (toisten tietojen mukaan 1948) perustamassa Suomeen ryhmää Lentosirkus Pilvien Huimapäät. Kumppanina oli Jämin ilmailukeskuksen johtaja Eero Pakarinen, joka myös on kirjoittanut kirjan Lentosirkus Pilvien Huimapäät. Ryhmä kiersi Suomea viiden vuoden ajan. Esityksiä kävi katsomassa yhteensä 400 000 maksanutta. Niilo oli mukana kuitenkin vain ensimmäisen vuoden 1950.

Ylläoleva lehti-ilmoitus on vuodelta 1947. Siis ennen Lentosirkusta. Ilmeisesti vahva maine hänen hurjista tempuistaan oli kiirinyt kotimaahan asti kun tässä käytettiin lempinimeä Syöksykierre-Nick. Muista esiintyjistä ei puhuta mitään. Heitäkin varmaan oli mukana kiertueella.


.

No comments: