Tuesday 31 March 2015

Lasse Pöysti


Tämä kuva on Sirkus Finlandian ohjelmalehdestä 1980. Monen rakastama näyttelijä Lasse Pöysti kertoo siinä sirkuslaisille tärkeistä asioista.

Iloitkaa te sirkuksen väki
Huokaiskaa helpotuksesta sillä lopultakin on tehty vakavamielinen ehdotus sirkusta rasittaneen huviveron poistamisesta. On myös syytä olettaa esityksen menevän läpi.
Painovoiman voittajat päästetään painostaan.
Huviveron poistaminen ei merkitse vain taloudellista huojennusta, se merkitsee että sirkustaiteeseen suhtaudutaan samalla arvostuksella kuin muuhunkin taiteeseen.
Sirkustaide ei Suomessa ole enää se vanhoilta ajoilta periytynyt markkinahuvi jonka suuri suosio teki siitä antoisan lypsylehmän.
Tästä eteenpäin!
Sirkuksella on oltava sama oikeus kuin muillakin taiteenaloilla anoa yhteiskunnan tukea perusparannuksiinsa, teltan ostoon ja korjauksiin. Kuitenkin, niinkuin kaiken taiteen, on sirkuksen saatava säilyttää vapautensa ja riippumattomuutensa pystyäkseen yhä tekemään mahdottomasta mahdollisen ja voidakseen viedä taas uudet katsojapolvet ihastuneina mielikuvituksen, taidon ja uskalluksen maailmaan.
Lasse Pöysti

Asiaa. Pelkkää asiaa. Josta pari ensimmäistä riviä on jo tapahtunutkin. Mutta muiden kohtien toteutumisesta voidaan olla montaa mieltä. Kyllä tämän jutun voi julkaista nyt 35 vuotta myöhemminkin.

Alhaalla kuva Sirkus Finlandiasta 1979. Vasemmalta Rake Tamminen, Lasse Pöysti, Airi Tamminen, Teuvo Juuti tyttärineen ja Carl-Gustaf Jernström. Alimmaisessa kuvassa Lasse Pöysti Sirkus Finlandian Helsingin ensi-illasta 2010.



No comments: