Saturday, 28 February 2015

Kahlekuningatar Elisabet 1930 Shackle Queen


Eilen kyselin kahlekuningas Ursuksen perään. Tänään kyselen hänen artistitoverinsa Kahlekuningatar Elisabetin oikeaa nimeä. Tämä lehtileike on marraskuisesta Hesarista 1930. Kertokaa, jos tunnistatte.

Kahlekuningatar esiintyy myös lehti-ilmoituksessa Seurue Olympian tullessa Tampereelle saman vuoden joulukuussa, mutta tekstissä ei mainita hänen nimeänsä. Uskottiin kuvan tehokkuuteen.

Friday, 27 February 2015

Ursus 1943


Tämän artistin perään olen kysellyt aiemminkin pari kertaa. Kysnpä taas kun löytyi uusi kuva hänestä. Hänen taiteilijanimensä oli Ursus. Hän oli kahlekuningas, taikuri ja kuvan perusteella myös eläinkouluttaja. Kuva on Puolustusvoimain sodanaikaisesta arkistosta. Sen on kuvannut kersantti O. Korkea-aho 27.9.1943 jossain viihdytystilaisuudessa Helsingissä. Takaseinällä näkyy olevan maailman kartta. Kuvatekstiin on kirjoitettu: "Ursus nyrkkeilevän koiransa kanssa". Tunteeko kukaan tätä taiteilijaa?


Kommentit:

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

Ursus oli oikealta nimeltään K.V. Långström. 

Jo vuonna 1919-1920 hän mainosti julistessaan kahlekuningas Sunellin saloja. Lisäksi hän oli klovni ja voimistelija Mukana esityksissä taisi olla vain hän ja lapset. Hänestä on lyhyesti kerrottu Silmänkääntäjiä-kirjassa s. 133.

Kahlekuningas Långström jäi kiinni Lappeenrannassa 1924 huviveron kiertämisestä. Asia meni raastuvanoikeuteen, mutta mikä oli oikeuden päätös, ei ole tiedossani.

Vuonna 1936 Leppävaarassa Sirkus Olympian johtajana Långström otti sirkukseen mukaansa kaksi lasta ilman vanhempien lupaa. Yksitoistavuotias poika ja hänen vanhempi siskonsa olivat sirkuksessa kuukauden, ennen kuin heidät löydettiin. Långström vetosi siihen, että sirkukseen oli hakenut sata lasta töihin, joista hän oli valinnut kaksi. Långström joutui oikeuteen ja sai kuusi kuukautta vankeutta lapsenryöstöstä. Näihin aikoihin Långström tunnettiin nimenomaan nimellä Voimamies Ursus, ja lehdissä, joissa oikeusjuttua reposteltiin, kerrottiin hänen oikea nimensä: K.V. Långström.

Tässä oli ylempinä postaus Seurue Olympiasta vuodelta 1930. Myös siinä mainittiin Ursuksen nimi. Joten olisiko Olympia ollut myös samaisena vuonna Långströmin ohjelmateltta, on ainakin minun valistunut arvaus. Kahlekuningas Elisabeth on minulle tuntematon, mutta jos Långström oli itse kahlekuningas, kyseessä voi olla hänen tytär, tai joku muu hänen opettamansa henkilö.

t.Heikki Nevala

Pieni korjaus. Långström siis mainosti 1919-1920 paljastavansa kahlekuningas Sunellin temppuja.

t.Heikki Nevala 

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

Katso myös:

http://sirkusteltta.blogspot.fi/2015/01/taikuri-ja-kahlekuningas-k-v-langstrom.html

http://sirkusteltta.blogspot.fi/2013/08/kahlekuningas-ursus.html

http://sirkusteltta.blogspot.fi/2013/08/kuka-oli-ursus.html

http://sirkusteltta.blogspot.fi/2015/02/kahlekuningatar-elisabet-1930-shackle.html

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

Elisabeth var Ursus Sambo och min fars mamma och farmor till mig. Hon hette Elisabeth Malm

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

.

Thursday, 26 February 2015

Cirkus Scala 1969


Tämä ilmoitus oli tamperelaisessa Kansan Lehdessä heinäkuussa 1969. Ainakin ohjelmalehden mukaan näytös oli korkeatasoinen. Ruotsalainen Cirkus Scala vieraili Suomessa nyt jo toista kertaa edellisvuoden hyvien kokemusten innoittamana. Sirkuksen toi Suomeen Janne Hakulisen johtama Ohjelma-Apu Oy. Kiertueen johtajana toimi suomalainen Bruno Nurmi eli taikuri Mr. Bruno. Näytöksen ohjaajaksi on merkitty ruotsalainen Thord Junge, joka tunnettiin myös taikurina taiteilijanimellä Mr. Charimann. Junge toimi myöhemmin pitkään myös Sirkus Finlandian PR-päällikkönä ja ohjaajana. Ja kuinka ollakaan – Finlandian perustaja Carl-Gustaf Jernström toimi telttamestarina tällä Scalan kiertueella. Calle aloitti telttamiehenä Scalassa jo 1967. Tuon yllä olevan ilmoituksen alareunassa huomautetaan lukijoille, että tässä ei ole kyse mistään tivolista peli- ja ajolaitteineen vaan ihan puhtaasta sirkuksesta. Ihmiset sekoittavat nämä kaksi asiaa tänä päivänäkin.

Kiertueen johtaja Bruno Nurmen käyntikortti. Kortit Taikapiirin jäsenille piirsi 
Osmo Walli joskus 70- ja 80-lukujen vaihteessa.

Thord Junge.

Tuesday, 24 February 2015

Mietelauseita – Aphorisms


Julkkiksilla, neroilla, taiteilijoilla, kirjailijoilla, politiikoilla ja muilla kuuluisuutta saaneilla henkilöillä on tapana jättää jälkeensä mietelauseita, jotka tavalla tai toisella kuvaavat heidän nerouttaan tai oivaltamiskykyään tästä maailmanmenosta. Mietelause, aforismi, mietelmä tai ajatelma saattaa joskus olla jopa ihan fiksu oivalluskin. Tässä muutamia sirkusmaailmasta:


Klovnin esitys on minulle samaa kuin ruoka ja juoma. Shakepeare.

Artisti muistuttaa runoilijaa, sillä hän ylittää todellisuuden. Karel Capek.

Sirkus – sirkus on paras paikka maailmassa. K.S. Stanislawski.

Sirkus todistaa, että eri rotuihin, uskontokuntiin ja kansallisuuksiin kuuluvat ihmiset voivat työskennellä yhdessä ja tuottaa toisille ihmisille ilos. Paavi Paavali VI.

Se, joka ei välitä käydä sirkuksessa tai teatterissa ei ole enempää kristitty kuin pakanakaan, vaan idiootti. Bernard Shaw.

Rakastan taikureita, koska he ovat rehellisiä ihmisiä. He sanovat haluavansa petkuttaa ja he tekevät sen. Elbert Hubbard.

En tiedä tarkalleen, mitä sirkus minulle antoi, paitsi että näin siellä ihmisiä, jotka hymyillen asettavat jopa henkensä alttiiksi viihdyttäessään lähimmäisiään. Mutta luulen, että se riittääkin. Maxim Gorki.

Sirkus on ainoa vuosisatoja vanha ilo, joka on rahalla ostettavissa. Se on myös ainoa tuntemani näytelmälaji, joka katsojalle antaa todella onnellisen unen tunteen. Ernest Hemingway.

Joillekin se on koti, toisille mainetta, jännitystä, monille kohtalo. Cecil B. De Mille

Minun mielestäni sirkus pitäisi herättää henkiin. Sirkus ei ole kuollut. Tietenkin se vaiva, jonka kolmenkymmenen norsun kuljettaminen vaatii, on suhteettoman suuri verrattuna siihen vaikutukseen, jonka nuo norsut näytöksessä tekevät. . .  Hemmoteltuja nykyihmisiä hämmästyttävät vieläkin samat puitteet, jotka tekivät meihin vaikutuksen lapsena. . .  Sirkus voi elää edelleen konkreettisena taustana, jota vastaan me voisimme ilmaista ajatuksiamme ja tunteitamme. Federico Fellini.

Pistäkää paremmaksi!


Kommentit:

Tässä yksi varsin osuva aforismi garderobin toiselta puolen:
" Pääasia, että kassa täsmää." Sirkustaitelija ja komödiantti Felix Quaiser.
Timo Kanerva 

.

Monday, 23 February 2015

Suomen Tivoli 1973


Seppo Lindqvistin suunnittelema Suomen Tivolin juliste vuonna 1973 oli herkullisen näköinen. Iso Pepita-norsu vetosi jokaisen sydämeen. Lehti-ilmoituksessakin se poseerasi Pertti Sariolan kanssa. Tampereen Hakametsän Jäähallin vieressä sijaitsi Vapaa-ajanmaa ja niiden ympärillä oli runsaasti tilaa ajolaitteille ja peleille. Sirkustaiteilijatkin mainitaan ilmoituksessa, mutta ei sen tarkemmin.


Sunday, 22 February 2015

Hector El Neco


Hector El Neco oli Ruotsin kuuluisimpia taikureita. Oikealta nimeltään hän oli Nils Sture Hector (1900–1965). Hänen isänsä oli kemisti D. S. Hector, joka käänsi ruotsiksi Hopkinsin kirjan "Magic" vuonna 1899. Kirja ilmestyi nimellä "Magiens värld". Hector El Neco alkoi esiintyä vuonna 1917. Hänestä piti tulla asianajaja, mutta hän valitsi taikurin uran ja teki monta  kiertuetta Norjassa, Tanskassa, Baltian maissa ja Suomessa. Hänen esiintymisensä loppuivat vuonna 1955 reumatismin vuoksi. Hän julkaisi lukuisia kirjoja. Kuva on vuonna 1940 ilmestyneestä Hector El Necon kirjasta. Hän kuoli onnettomuudessa 65-vuotiaana.

Friday, 20 February 2015

Miss Barbette


Tämä on Miss Barbetten taiteilijapostikortti, joita myytiin näytösten yhteydessä pienen lisäansion toivossa. Moni mies varmaan tuon postikortin ostikin. Olihan se tavattoman uskaliaan rohkea kuva. Kortti on löytynyt Suomesta, mutta onkohan Miss Barbette esiintynyt myös täällä? Viehättävän näköinen neitokainen. Spagaatti vaatii kuitenkin vähän lisäharjoittelua.

Thursday, 19 February 2015

Hippodromi Tivoli


Helsingissä Mannerheimintiellä nykyisen Töölön kisahallin pohjoispään, so. entisen B-Messuhallin paikalla sijaitsi Hippodromirakennus. Se palveli ensisijaisesti ratsastuksen harrastajia ja opetusta sekä sirkuksia ja myöhemmin myös tivoleita. Rakennus valmistui 1910 syyskuussa ja se purettiinn 1949. Yllä oleva kuva on vuodelta 1922. Raitiovaunu Hippodromin edustalla Läntisellä Viertotiellä (nyk. Mannerheimintie 19).

Alla oleva ilmoitus on vuodelta 1947. Hippodromin Tivolin omisti Niilo Valdemar Syversen. Kaupparekisterissä on maininta, että Hippodromin Tivoli lopetettiin 12.11.1948. Niilon isä Ludvig Syversen toimi myös sirkus- ja tivolialalla. Niilon isovanhemmatkin olivat samalla alalla. Ilmoituksessa mainostetaan sisaruspari Syverseniä, jotka ajavat yhdessä surmanajoa. He olivat Sylvi ja Otso Syversen. Sylvi avioitui surmanajaja Leo Paularinteen kanssa.


Tivoli-sana on syntynyt mutkien kautta Tivolin kaupungista siellä olevan Villa d'Esten kartanon ansiosta. Tivoli on kaupunki Italiassa, parikymmentä kilometriä Roomasta itään. Sen edeltäjä oli antiikin kaupunki Tibur. Tivolin antiikkinen Vestan temppeli  kuuluu nykyään UNESCO:n maailmanperintöluetteloon ja sitä pidetään nykyään niin italialaisen arkkitehtuurin kuin puutarhasuunnittelunkin mestariteoksena. Kartanoa ja puutarhaa on kehitelty 1500-luvulta alkaen entisestä luostarista. Luostarin alapuolen kaupunginosa muutettiin 4,5 hehtaarin kokoiseksi puutarhaksi ja sinne vedettiin vesijohto yläpuolisilta vuorilta. Veden käyttö oli uusi idea ja oli vaativa tehtävä saada suihkulähteet toimimaan luonnollisella vedenpaineella ilman pumppuja. Myöhemmin rakennus siirtyi Itävallalle, ja mm. Franz Liszt oleskeli siellä 1800-luvun puolivälissä. Näin voidaan ymmärtää myöhempi tivoli-idean kopiointi Wieniin ja sieltä myöhemmin Kööpenhaminaan. Italian valtiolle villa siirtyi 1920. Sen ulkotilat ja erityisesti niiden vesijärjestelmä on nykyisin entisöity.

Wednesday, 18 February 2015

Mutapainia ja vedenneitoja – Mud wrestling and mermaids


Tämä Tivoli Matti Sariolan ilmoitus on julkaistu Aamulehdessä Vappuna 1970. Kahlekuningas Aimo Leikas (1947–1976) näkyi olevan mukana. Mutapaini ja Vedenneidot olivat houkuttimina monien muiden ihmeiden joukossa.

Vedenneidot olivat tuohon aikaan jo vanha juttu. Lauri Seiterä (1915–1992) kehitti sen Linnanmäen huvipuistoon jo 1951. Ensimmäisenä vuotena Vedenneidot olivat teltassa, mutta vuodeksi 1952 tälle pelille rakennettiin oma halli Markkinatorille, muiden Seiterän pelien viereen. Asiakkaat saivat viisi palloa, joilla tuli osua parin metrin etäisyydellä sijaitseviin pieniin maalitauluihin. Niiden takana oli verkkoaita, jonka takana vedenneidot istuivat lavoilla vesialtaan yläpuolella. Pallon osumasta tytöt tippuivat kirkaisten alas. 1955 alettiin periä pääsymaksua Vedenneitohalliin, jotta pelkät töllistelijät jäisivät pois. 1970-luvulla vedenneitohallissa nähtiin kaunottaria yläosattomissa uimapuvuissa sekä tasa-arvon nimissä myös poikia. Kesällä 1980 kuultiin Vedenneitohallista viimeiset kirkaisut ja loiskahdukset.

Mutta kuka toi mutapainin Suomeen ja milloin? Olisiko sekin ollut Seiterän juttuja? Kettil Cedercreutz muisteli, että hän olisi katsellut mutapainia Huvipuisto Seiterässä vuonna 1967. Lauri Seiterä perusti tämän oman tivolinsa 1966. Nykyään se käyttää nimeä Tivoli Seiterä. Mutapainissa kilpailijat painivat kehässä, johon nykyään lisätään bentoniittia. Bentoniitti on erikoista luonnon savea, joka pystyy absorboimaan suuria määriä vettä ja suotuisissa oloissa laajenemaan sen seurauksena tilavuudeltaan jopa kymmenkertaiseksi. Bentoniittia esiintyy yleisesti ympäri maailmaa, mutta Suomessa sitä tavataan vain vähäisissä määrin. Sitä tuodaan tänne Yhdysvalloista tai Euroopan eteläosista.

.

Monday, 16 February 2015

Elokuva Sirkus - The Movie Circus


Eilen kirjoitin Chaplinin Sirkus-elokuvasta. Yhdeksän vuotta myöhemmin Tampereella nähtiin saman nimisen toisen elokuvan ensi-ilta. Elokuvateatteri Olympia mainosti sitä näin: Sirkuselämän sensaatioita, taustana neuvostolan kiintoisa yöllinen suurkaupunkielämä. Neuvostola tarkoitti varmaan Neuvostoliittoa. Elokuvan ohjasi G.A. Alexandrov ja pääosissa olivat L.P. Orlova ja S.D. Stoljarov. Osaako joku kertoa lisää tästä leffasta – tai Tampereella kun ollaan, pitää sanoa ellusta.

Sunday, 15 February 2015

Mykkäelokuva – Silent movie


Charles ”Charlie” Spencer Chaplinin (1889–1977) mykkäelokuva Sirkus (The Circus) valmistui tammikuussa vuonna 1928. Saman vuoden elokuussa sitä esitettiin jo Tampereella elokuvateatteri Scalassa. Chaplin sai elokuvasta erikois-Oscarin ensimmäisessä Academy Awards -gaalassa. Chaplin teki vuonna 1968 elokuvasta uuden version, jonka hän varusti säveltämällään uudella musiikilla. Hän lauloi myös elokuvan alun kappaleen ”Swing, Little Girl”. Elokuvan kesto oli 70 minuuttia.

Tuossa Scalan ilmoituksessa mainitaan, että teatterin orkesteria johtaa kapellimestari Toivo Sund. Elokuvateatteri Scalan orkesteri sai myös kunnian esiintyä ensimmäisenä suomalaisena orkesterina radiossa, kun naapuritalossa Hämeenkatu 26ssa puhelinosuuskunnan ullakolla aloittanut Suomen ensimmäinen radioasema lähetti sen soittoa "eetteriin".  Scala-teatteri sijaitsi yksikerroksisessa jugendrakennuksessa, joka valmistui 1911. Pohjoismaisen Biografikomppanian omistama elokuvateatteri oli valmistuessaan Tampereen suurin 468 katsojapaikalla. Teatterirakennus purettiin 1930-luvun lopulla.

Saturday, 14 February 2015

Bello Nock


Yksi maailman hurjapäisimmistä klovneista on amerikkalainen Demetrius Alexandro Claudio Amadeus Bello Nock, joka paremmin tunnetaan lyhyemmällä nimellä Bello Nock tai pelkkä Bello. Hän on sirkuslainen jo seitsemännessä polvessa. Nock-dynastian alkujuuret löytyvät 1800-luvulta Sveitsistä. Tänä päivänäkin Circus Nock on yksi arvostetuimmista eurooppalaisista sirkuksista.

Bello on hyvin monitaitoinen artisti. Hän on saavuttanut paljon mainetta mm. henkeäsalpaavilla tempauksillaan korkealla vaijerilla. Bello syntyi 1968 Sarasotassa, Floridassa. Hän ei käytä perinteistä klovnimaskia, mutta pitkät punertavat hiuksensa hän kampaa ylöspäin pystyyn tötteröksi – usein esiintymisten ulkopuolellakin. Esiintyessään hän pukeutuu usein räikeään, löysään smokkiin, valkoisiin hansikkaisiin ja klovnikenkiin.


Kommentit:


•••••••••••••••••••••••••••
3 Brüder Nock waren bei Suomen Tivoli als Freilicht nummer sie arbeiteten auf einen hohen Masten in den 70gern.
Edit Kleinbart
•••••••••••••••••••••••••••


Nock Brothers olivat joko vuonna 1972 tai 1973 Linnanmäellä. Olin silloin L. Seiterän hommissa. Veljekset tulivat Suomen Turkuun, josta kuljetin heidät Helsinkiin Linnanmäelle. Siitä tapaamisesta on muistona heidän postikorttinsa ja käyntikorttissa nimikirjoitukset. Linnanmäen jälkeen he olivat todennäköisesti Suomen Tivolissa.
BG
•••••••••••••••••••••••••••

.

Thursday, 12 February 2015

4H Sirkusleiri – 4-H Circus Camp


Taikuri Samir eli Samir Abdelmeguid (s. 3.4.1995) lähtee toukokuussa kiertueelle uudella suomalaisella sirkuksellaan Sirkus Tähti. Ensi ilta on Haimoossa 16.5. klo 18. Samir on ikänsä taikonut ja tehnyt kaikkea sirkukseen liittyvää. Reilut kymmenen vuotta hän on toiminut Vihdin 4H-yhdistyksessä pitäen sirkuskerhoja viikottain. Nyt uusi tuleva Sirkus Tähti tulee mukaan toimintaan. Sirkus järjestää Vihdin 4H:n kanssa yhteisen sirkusleirin.


Uusi Vihdin 4H-yhdistyksen ja Sirkus Tähden järjestämä Sirkusleiri järjestetään ensimmäistä kertaa Haimoon koulun kentällä 2.–3.5.2015 sirkusteltassa ja sen kenttäalueella. Leirillä tutustutaan erilaisiin sirkuslajeihin ja päästään kurkistamaan sirkuksen kulissien taakse monien sirkusesiintyjien opastuksella. Lisäksi leiriläiset pääsevät näkemään ennakkoon Sirkus Tähden näytöksen, joka on tarkoitettu vain leiriläisille. Leirin loistavat puitteet antavat mahdollisuuden myös retkeilylle, uimiselle, iltadiskoilulle ja kaikille mukaville kesäisille harrastuksille. Leiri on tarkoitettu 7–12 vuotiaille. Leirin hinta on jäsenille 105 € ja muille 120 € sisältäen vakuutukset ja täyshoidon.


Wednesday, 11 February 2015

Kelly Miller Circus - America's One Ring Wonder


Klovni Sebastian eli Séppo Tauriainen valloittaa uutta mannerta ja lähetti ensimmäisen raporttinsa:

Aloitimme kiertueen Yhdysvalloissa perinteikkään Kelly Miller Circuksen kanssa 5. helmikuuta Rio Grande Valleyn alueelta Etelä-Texasista. Täällä väestö tuntuu puhuvan enimmäkseen espanjaa, joten otin pikakurssin kielestä telttapojilta numeroani varten. Esitys on parin tunnin mittainen ja koostuu samantyylisistä numeroista, kuin meillä päin. Erona on ehkä juontajan suuri rooli ohjelmassa ja erikoiset välinumerot kuten jonkinlainen pähkinöitten myynti kamppanja kesken esityksen. Ihmiset ryntäävät ostamaan pähkinäpusseja Ring Masterin hehkuttaessa aihetta maneesille. Jollain pähkinäpussilla ilmeisesti voittaa jotain, mutta tähän on tutustuttava tarkemmin. Esityksen juontaa ilma-akrobaatti Rebecca Ostroff. Hänet nähtiin Suomessa joulun aikoihin Vettä elefanteille -elokuvassa. Rebecca on kiertänyt vuosia Kelly Millerin mukana ja nyt ensimmäistä kertaa Ring Masterin roolissa.


Tässä meidän ohjelmamme:
Ryan Holder - TIIKERIT
Kuusi upeaa tiikeriä sekä kaksi valkoista tiikeriä. Yksi sirkuksen suosituimmista vakioesiintyjistä.
Fagolino - KLOVNI
Italialainen klovni, joka vierailee maneesilla kolme kertaa.
Arwen, Kimberly ja Emilie - TANSSI RYHMÄ
Esiintyy maneesilla muutamia kertoja 1920-luvun Charleston tyylisten numeroiden kanssa.
Fridman - LAUTASNUMERO
Perulainen monitaituri, joka myös puuhailee monitoimimiehenä sirkuksessa. On käynyt jo korjaamassa minunkin kiertuekotia.
Carolyn & Shirley - KOIRAT, ANKAT JA LAAMA
Moni varmaan muistaa Finlandiassa useita kertoja vieraileen Pat Harrison ja hänen Hot Dogit. Tässä numerossa on samanlainen kärry, mutta yllättäen koirat oli todella pukeutuneet hodareiksi - kyllä, koirat juoksevat maneesille sämpylöiden välissä sinapit selässä. Tämän mukavan huolettoman numeron toisena esiintyjänä on johtajan ihastuttava irlantilainen rouva Shirley.
Sebastian - VATSASTAPUHUJA
Oululainen yksinpuhuja isossa maassa.
WEB PRODUCTION
Tämä näyttävä ilmanumero on lähtöisin Ringling Brothers sirkuksesta ja kuuluu Kelly Millerin jokavuotiseen ohjelmaan. Siinä viisi ilma-akrobaattia esiintyy yhtä aikaa eri puolilla maneesia. Tätä numeroa varten on mastoista viritetty erityiset vaijerit, jotta akrobaatit on saatu ympäri maneesia.
Nicolas Sourens - JONGLÖÖRI
Erittäin hyvä jonglööri perinteisillä välineillä palloilla, keiloilla ja renkailla. Nicin vaimo toimii loistavana partnerina numerossa.
Abraham Gebre - JONGLÖÖRI
Nigerialainen artisti on nyt toista vuotta esiintymässä täällä. Hänet on nähty aikaisemmin niinkin lähellä kuin Ruotsissa Cirkus Olympian ja Scottin mukana. Hänen numeronsa on erittäin hyvä ja vauhdikas. Abraham jongleeraa hattujen lisäksi kulmaan asetettuja levyjä vasten pomppivilla palloilla. Esitys on erittäin vauhdikas ja energinen.
Zaya ja Mindeh - STRAPS
Mongolialainen pariskunta esittää kauniin ilma-akrobatianumeron remmeillä.
Kimberly Sourens - TRAPETSI
Jonglöörin vaimo tekee elegantin trapetsinumeronsa ranskalaisen musiikin tahdissa.
Mike Rice - SEEPRAT JA KAMELIT
Lisää eksoottisia eläimiä maneesilla. Numero on kamelinumeroksi yllättävän vauhdikas. Vauhdin syynä varmaan vauhtia ylläpitävät vikkelät seeprat.
Tommy Demry - NORSU
Sirkuksen henkilökunta ihmetteli ennen harjoitusten alkua, miltä näyttää numero yhdellä elefantilla, kun yleensä niitä on aina ollut kolme. Hyvältä se kuitenkin näytti. Norsu nimittäin tanssii kouluttajansa Tommyn kanssa. Ja kun meno villiintyy nappaa elefantti myös tamburiinin kärsäänsä ja säestää tanssiaan. Varsin erikoinen näky.
Zaya - CONTORTIONISTI
Straps numerossa esiintynyt Zaya tekee toisen taidokkaan numeron.


Sirkus on kauttaaltaan upeasti koristeltu. Autojen ja vaunujen kylkiin on tehty taidokkaita maalauksia. Useassa kohtaa esiintyy sirkuksen omistajan John Ringling North II:n nimi. Hänen enonsa olivat kuuluisat Ringlin Brothersit ja heidän sirkuksen mukana John vietti lapsuutensa. Kun hänen isänsä ja enonsa myivät sirkuksen, loppui myös herra Northin kiertäminen. Hän siirtyi hoitamaan suvun maatilaa Irlantiin. Veri veti kuitenkin takaisin sirkuksen pariin ja hän osti vuodesta 1938 toimineen Kelly Miller Bros sirkuksen. Johnin pitkäaikainen ystävä Jim Royal siirtyi Big Apple Circuksesta johtamaan Kelly Milleriä. Nämä molemmat herrat ovat olleet erittäin mukavaa seuraa ja erittäin helposti lähestyttäviä ihmisiä. Myös sirkuksen henkilökunnan puheista olen huomannut, että omistaja ja johtaja ovat pidetty. Tekninen henkilökunta tulee Meksikosta. Sirkuksen 85 hengen porukkaa varten on oma keittiövaunu Cook House, jossa käymme syömässä. Ruokalan isäntänä toimii erittäin hyväntuulinen Jeremiah, joka on loistava kokki ja seuranpitäjä.


Sirkuksen sisäänkäynti eli Midway on täytetty monenlaisilla houkutuksilla ennen telttaan menoa: kasvomaalausta, eläinratsastusta ja valokuvausta, matkamuistomyymälää, ilmapalloja, pomppulinna ja Side Show. Dollarilla pääsee katsomaan monelaista ihmeellisyyttä mm. muumioitunutta merenneitoa, krokotiilin päätä, El Chupacabraa ja montaa muuta olentoa. Yleisesti ottaen nämä nähtävyydet ovat eivät ole hengissä, mutta eräässä vitriinissä vilisti jotain eläviä ötököitä. Tämän ihmeellisyysmuseon kuraattorit ovat tiikerin kesyttäjä Ryan ja mekaanikko Danny. Sirkuksen kioskit ovat täkäläiseen tapaan myös erittäin monipuolisia. Myytävänä on tavallisten karkkien, jätskien, hattaroiden ja popcornien lisäksi myös Corn Dogeja, Funnel Caces, Sno Corns, Peanuts, Caramel Apples ja paljon muuta.


Sirkuksen Meksikossa valmistettu uusi teltta on suunnilleen Sirkus Finlandian teltan kokoa ja sisään mahtuu 1100 katsojaa. Teltan pystyttäminen ja purkaminen näyttää menevän eri tavalla kuin olen ennen nähnyt ja teltan rakenne on hieman erilainen. Katsomon pystyttäminen käy erittäin nopeasti. Katsomot on rakennettu pitkien vaunujen päälle, joita on teltassa kuusi. Nämä vaunut aukeavat hydraulisesti ja katsomo alumiinipenkeillä on valmis. Täysin pyöreään muotoon tällaista katsomoa ei saa, mutta se toimii kyllä hyvin. Aitio-katsomo eli Ring Side ei sisällä erillisiä looseja vaan se on kokonainen ympyrän muotoinen aidattu kehä maneesin ympärillä. Telttaan tullaan 16 dollarin peruspääsylipuilla (aikuinen tai lapsi maksaa saman hinnan n. 14 euroa) ja sisällä on mahdollista maksaa kolmen dollarin lisämaksu ja näin päästä paremmille Ring Side paikoille. Lippukassalla annetaan ihmisille alennuskuponkeja, joilla hinnasta lähtee 2 euroa pois. Näitä jaetaan kaikille, joten lipun hinta on oikeastaan 14 dollaria eli n. 12 euroa.

Kiertueemme on nyt tätä kirjoittaessa kestänyt neljä päivää ja takana on yhdeksän onnistunutta näytöstä. Odottelen innolla, mitä tämä maa tarjoaa. Luvassa on mm. amishien täyttämiä näytöksiä, jolloin parkkialueella on enemmän hevosvaunuja kuin autoja. Kiertueemme kestää marraskuun alkuun saakka.

Tuesday, 10 February 2015

Pelle Alpertti – Clown Albert


Tässä poseeraa Pelle Alpertti 13-vuotiaan Simonan kanssa, joka Sirkus Finnstarissa esiintyessään väänsi itsensä melkein solmuun. Klovnin nimi kirjoitettiin joskus hienomminkin pehmeällä peellä Albert. Jotkut kutsuivat häntä nimellä Ransu.  Hän aloitti muusikkona, rumpalina mm. Veikko Lavin bändissä. Talvisirkuksessakin hän oli soittamassa. Alpertti pyöri vuosikaudet Sarioloiden mukana, sitten Kansallissirkuksessa ja sieltä Sven Berglundille hommiin. Nykyään hän asustelee eläkeläisenä Lahden seudulla. Toki tekee vielä karaokekeikkoja. Pelle Alpertti eli Pentti Rantanen ehti työnsä ohessa opettaa monta nuorta sirkusalalle. Jotkut ovat alalla edelleen, jotkut jaksoivat vain hetken. Kun Alpertilta kysyttiin millaista sirkuselämä on, tuli vastauksena usein: "Ensimmäiset kymmenen vuotta on kovaa, mutta sitten helpottaa". Alakuva Alpertista lienee vuodelta 1985.


Sunday, 8 February 2015

Suomen Tivoli 1969



Tässä on Suomen Tivolin mainoslehti vuodelta 1969. Kannet toimi julisteenakin. Sisäsivulla kuvattuna vahvimmat vetonaulat.

Kaikkien lemmikki oli Pepita-norsu, joka oli Pertti Sariolan hyvässä hoidossa. Turkkilainen karhuryhmä oli myös jännittävä. Puhumattakaan Irmeli Sariolan kuristajakäärmeistä. Onko tuo klovni Alpertti?

Yleiskuva alhaalla on otettu Rovaniemellä 1969.


Kommentit:

Pelle Hanski on kuvassa.


.

Saturday, 7 February 2015

Kanerva Brothers


Eenokki Mähösen (1843-1918) poika Johannes Pietari Mähönen (25.10.1883 Sotkamo – 31.3.1957 Florida) muutti Amerikkaan ja vaihtoi nimekseen John Peter Kanerva ja perusti Kanerva Brothers Circus -nimisen sirkuksen noin vuonna 1908. Sirkuksessa oli mukana myös hänen veljensä Charles Mahonen. John Peter itse oli myös sirkustaiteilija. Hän oli nuorallakävelijä, jonglööri, klovni jne. Hän kuoli esityksessä  USA:n Floridassa 1957.

Tässä kaikki mitä hänestä tiedän. Ottakaa yhteys, jos tiedätte jotain lisää näistä Mähösistä. Isä Eenokilla oli kuulemma Suomessa jonkinlainen sirkusesitys, jossa oli mukana mm. poroja tai poneja.

Löysin netistä kuvia Gus ja Leone Kanervasta 30-luvulta täältä. Tämä Gus (August Johnson) oli John Peterin serkku, sirkusammattilainen myös. Lisäksi löytyi sirkusjuttu, jossa mainittiin August Kanerva täältä. Ilmeisesti sama Gus.





.

Friday, 6 February 2015

Avenius


Arvo Konstantin Avenius (1901–1972) oli porilainen sirkusalan monitaituri. Hän oli jonglööri, taikuri ja polkupyöräakrobaatti. Aveniuksella oli eräässä vaiheessa myös Fennia-niminen nukketeatteri. A. Avenius -nimen lisäksi hän käytti taiteilijanimiä Monsieur Constatin ja Konstantin. Kuvassa esitetään jotain ennennäkemätöntä ja vaarallista sähkölampulla. Taustakankaaseen on kirjoitettu hirvittävä määrä watteja.

Kuvassa vasemmalta Henrico, Pelle Jali, Avenius ja Lady.
Avenius kävi tervehtimässä Tivoli Matti Sariolan artisteja Porissa 1960.

.

Wednesday, 4 February 2015

Cirkulära Notiser


Vaikka en osaa kunnolla ruotsinkieltä, niin Cirkulära Notiser on mielestäni lehti, joka on pakko tilata. Tätä sirkusalan lehteä julkaisee Akademien för Cirkuskonstens bevarande i Sverige eli arkikielellä sanottuna Ruotsin Sirkusakatemia. Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa ja vuosikerta 340 kruunua eli 35 euroa. Lisätietoa täältä.


Tuesday, 3 February 2015

Akilles


Akrobaattiparin Akilles, Achilles, 2 Akilles tai Duo Akilles on aika monelle tämän alan ihmiselle tuttu suomalainen esiintyjäkaksikko vuosikymmnien ajalta. Mutta sitten menee sormi suuhun, kun pitäisi tarkentaa keitä henkilöitä siihen kuuluu. Historiansa aikana duon kokoonpano on muuttunut useita kertoja. Akrobaattiparin isä oli Talikkalan Taitovoimistelijoissa mukana ollut Olli Lehtinen. Partnerina oli silloin Yrjö Irjanne. Kun esiintyjäkaksikosta toinen lopetti, jäljelle jäänyt haki uuden partnerin ja taas jatkettiin nimellä Akilles. Näin tämä jatkumo toimi nykyvuosiin saakka.

Taiteilijanimi 2 Akilles sammui viimein 2000-luvun alussa, kun Kari Hasanen joutui lopettamaan uransa. Ylämiehenä hänellä oli silloin oma poika. Näissä valokuvissa näkyvät ensimmäinen ja viimeinen Akilles.

1900-luvun alusta löytyy Suomesta myös 3 Akilles -niminen akrobaattitrio, mutta sillä on ihan oma historiansa.


Monday, 2 February 2015

Circus F. Ahrend 1887


Ferdinand Ahrend saapui sirkuksineen Suomeen jo 1886 syksyllä ja kiersi maatamme vajaan vuoden.  Näytöksiä annettiin ainakin Oulussa, Kokkolassa, Pietarsaaressa, Uusikaarlepyyssä, Vaasassa, Tampereella, Turussa, Porissa ja Lappeenrannassa. Kesällä 1887 hän poistui sirkuksineen Pietariin, eikä hänestä sen jälkeen kuultu mitään. Sirkustirehtöörin vaimon lisäksi esiintymässä olivat myös Ahrendin lapset Betty ja Louis. Myös L. Fantin perhe oli tärkeä osa ohjelmatarjonnassa. Telttaan mahtui yleisöä 300 henkeä. Ylläoleva juliste on jäljennös. Alkuperäinen löytyy Turun Maakuntamuseosta. Eri paikkakunnille painettiin omat julisteensa ja ohjelmatiedot poikkesivat toisistaan. Toisenlainen Ahrendin mainos löytyy täältä.

Tässä julisteen teksti:
Circus F. Ahrend
Amerikkalaisessa teltissä Rautatientorilla annetaan
Sunnuntaina 24 p:nä Huhtikuuta k:lo 6 ja 8 j.pp.
Kaksi suurta näytäntöä kumpikin eri ohjelmalla.
Seuraava näytäntö Tiistaina 26 p. Huhtik. kl. 8 j.pp. uuden ohjelman mukaan.
Ensimmäisen kerran: Posser, plastillisia asentoja seisoallaan hevosen seljässä, toimittaa Hra Louis ja pikku Gustaf 11 v. vanha.
Lopuksi: Abruzzien ryövärit eli punanen talo. Suuri histor. pantomimi useissa kuvauksissa hevosella ja jalan, näytt. 20 seuran naista ja herraa.
Henkilöt:
Loordi Plumpudding – Herra Tirehtööri Ahrend
Hänen vaimonsa  –  Tirehtöörin rouva Ahrend
Palvelija – Herra Ahrend nuorempi
Ravintolanpitäjä –  Herra Charles
Hänen vaimonsa – Neiti Betty
Tyttöjä – Neiti Sophia, Neiti Mina, Neiti Kamelia, Neiti Hilda
Ryövärinpäällikkö – Herra Fanti
Ensimäinen ryöväri – Herra Hjertström
Toinen ryöväri –  Herra Peder
Kolmas ryöväri –  Herra August
Neljäs ryöväri – Herra Tegen
Santarmia – Axel, Karl, Jakob, David
Käsityökisälli –  Herra Diedrich
Loppukuvaus Bengaalisessa valossa.
Piljettien hinnat: ensimmäinen sija 2 m., toinen sija 1:50, kolmas sija 75 p.
Piljettikonttoori avataan puoli tuntia ennen kunkin näytöksen alkua.
Ohjelma saadaan ovella 10 pennillä. Piljetit kelpaavat vaan siihen näytökseen kuin ne ovat ostetut.
Ensi näytös Tiistaina 26 p. Huhtikuuta k:lo 8 j.pp.
Koiria ei saa tuoda.
Kunnioituksella F. Ahrend johtaja

Millainen mahtoi olla tuo bengaalinen valo? Muistelen, että 50-luvulla me lapset poltimme jouluna ja vuoden vaihteessa tähtisateita ja bengaalitikkuja, jotka palaessaan antoivat sinertävää tasaista valoa.