Friday 13 June 2014

Cirkus Show Scott


Vuonna 1996 Sirkus Finlandiassa ja koko Suomessa elettiin laman kourissa. Kaikki konstit yritettiin keksiä sirkuksen toimeentulon varmistamiseksi. Yksi pieni ansaintamuoto oli koulunäytökset kiertueen ulkopuolella. Mats Wenzel nimettiin koulukiertueiden tirehtööriksi.

Tarkkaa vuotta en ole saanut selville, mutta jossain vaiheessa Mats Wenzel lähti omille poluilleen ja alkoi kaupata kouluille talvikuukausina omia sirkusnäytöksiään nimellä Cirkus Show Scott. Ylhäällä hänen A4-kokoinen mainoslehtisensä. Siinä mainitaan, että näytös kestää tunnin. Alussa Wenzel kertoi sirkuksesta noin vartin verran, joten ei siinä enää montaa ohjelmanumeroa tarvittukaan. Esiintyjät olivat kansainvälisiä artisteja. Lippujen hinta oli 10 mk/lapsi. Koulun henkilökunta ja mahdolliset vanhemmat pääsivät ilmaiseksi.

Tarkkaa tietoa ei ole, mutta tätä tehtiin yksi tai kaksi talvea. En myöskään tiedä, saiko ruotsalaisten Bronettien suku koskaan kuulla, että heidän nimeään Cirkus Scott käytettiin näin. Alakuva on otettu Tukholmassa joskus edellisen vuosituhannen lopussa.


Kommentit:

No, eipä ole komeudella pilattu ruåtsalaisten mainosyritys Tukholmassa.
Kalle 

.

1 comment:

Anonymous said...

No, eipä ole komeudella pilattu ruåtsalaisten mainosyritys Tukholmassa.
Kalle