Saturday 11 May 2013

Taikuri Leo Frilander



Tampereella on paljon taikureita. Yksi osasyy lienee Leo Ilmari Frilander (17.5.1939–18.5.2003) ja hänen mittava työnsä taikureiden opettajana ja yhdistäjänä.

Kuten lähes kaikki, Leksakin kiinnostui taikatempuista jo pikkupoikana. Hän oli mukana Taikaneliössä ja liittyi jo varhain Suomen Taikuriklubiin. Leo saavutti 1970 Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kolmannen palkinnon. Jorma Airaksisen kanssa he perustivat Tampereelle 16.5.1970  Viihdetaikurit ry:n. Jorman muutettua muualle Leosta tuli yhdistyksen puheenjohtaja 30 vuodeksi. Hän oli myös yksi puheohjelmien uranuurtaja Suomessa.

Minä tutustuin Frilanderiin 70-luvun lopulla hänen esiintyessään Särkänniemen huvipuistossa. Yläkuvassa Frilander esiintyy Sampolassa Tampereen Sisun sirkusesityksessä noihin samoihin aikoihin. Säestäjänä taitaa olla TTY:n soittokunta? Alakuvassa Leksa vaaleassa puserossa syksyllä 2001. Taustalla taikurit Raimo Patronen ja Timo Tiikkainen.


No comments: