Tuesday 21 May 2013

Sirkus Caliban näytös 2013


Sirkus Caliba liikkuu nyt Helsinki–Espoo -akselilla. Markku Aulanko kävi katsomassa mitä kuuluu Caliballe tänään. Tässä hänen kommenttinsa:

Käynti Calibassa oli piristävä kokemus! Uusi teltta on  kaksimastoinen ja perusväri muuttunut punaisesta keltaiseksi. Keltaisella pohjalla on punaisia palloja. Myös autot on maalattu uudelleen samalla värillä. Siisti kalusto antaa heti positiivisen kuvan. Sisäänkäynnin edessä on kaksi iloista pastellin väristä pomppuvehjettä, toinen perinteinen pomppulinna ja toinen puhallettava liukumäki. Mitään etutelttaa ei ollut.

Itse ohjelma vedetään läpi pienellä porukalla! Juontaja Ines Ullmann ja klovni mukaan lukien esiintyjiä on kahdeksan. Telttamiehiä ja vahtimestareita taisi olla pari vähemmän. Esiintyjäkaarti on aika pysyvää, mutta joku joukossa aina vaihtuu. Ines teki itse kissanumeron ja koiranumeron. Näytös kesti taukoineen kaksi tuntia. Klovni ohjasti myös ponin ja kilipukit.

Koska esiintyjiä on vähän niin jokainen tekee monta numeroa. Taikuripari teki alkupuoliskolla quick change –vaihtonumeron ja toisella puoliajalla taikurinumeron. Lisäksi parin tytär teki yksipyöräisellä numeron. Ensimmäisen puoliajan vertikaalityttö kiipesi toisella puoliajalla puolikuutrapetsiin. Ohjelman aloittanut rola bola -numero oli jännittävä alku ja kaveri hallitsi myös jongleerauksen niin keiloilla kuin kuutiokehikollakin. Esiintyjät olivat jakaneet numeronsa lyhyisiin rutiineihin ja tekivät siis monta eri sisääntuloa. Osa tehtiin myös jonkin roolihahmon sisällä, kuten Zorro ja Human Slinky.

Esiintyjiä oli Latviasta, Ukrainasta ja Bulgariasta. Ohjelman kohokohta oli Latviasta tuleva käsinseisonta-akrobaatti. Hänen  telineensä muistutti vanhanaikaista polkupyörää, missä oli iso etupyörä ja pieni takapyörä. Takapyörän paikalla olikin vauhtipyörä ja takatavaratelineellä vanhanaikainen grammari. Kaveri pisti grammariin vanhan ajan vinyylilevyn, jota vauhtipyörä pyöritti. Numeron taustamusiikki tuli siis ikään kuin vanhalta ja rahisevalta levyltä. Esiintyjä itse hallitsi käsinseisonnan eri asennoissa suvereenisti. Hän myös osasi tanssia ja heittää voltteja. Hyvä ja persoonallinen numero! Sama kaveri teki myös  koko näytöksen viimeisen numeron, mikä oli hihnoilla (straps) tehty ilmanumero. Hyvä oli sekin.

Tauolla sai siis ratsastaa ponilla tai hypätä pomppulinnassa. Sirkus tarjosi kahvit vanhaan malliin!

Kommentit:

Don't buy the best seats (aitopaika)! I had paid to sit by the fence but as I entered I was told that the second row (out of 4) also was classified as aitopaika. We were disappointed as it wasn't worth paying more to sit in the second row where you had people on the same level directly in front of you. Asking about this I was told "full" by the unfriendly person showing us our seats.

.

1 comment:

Anonymous said...

Don't buy the best seats (aitopaika)! I had paid to sit by the fence but as I entered I was told that the second row (out of 4) also was classified as aitopaika. We were disappointed as it wasn't worth paying more to sit in the second row where you had people on the same level directly in front of you. Asking about this I was told "full" by the unfriendly person showing us our seats.