Wednesday 20 March 2013

Tekosyitä?



Tämä sanomalehti-ilmoitus oli tamperelaisessa Hämeen Yhteistyö -lehdessä torstaina 31.8.1950. Tanskalainen Cirkus Brdr Schmidt pahoittelee, sitä että suur-helsinkiläiset niin kovasti pitävät heistä, eivätkä päästä heitä lähtemään sovittuna aikana Tampereelle. Olenkohan pirullinen luonteeltani, kun mieleeni tulee, että nyt on pojilla joko raha- tai kuljetusvaikeuksia ja matkaa on täytynyt siirtää viikolla?

Olihan heillä iso teltta, mutta elokuun lopussa jo 200 000 kävijää tuntuu myös aika kovalta luvulta. Nykyään Sirkus Finlandia pääsee vähän tuon yli lokakuun loppuun mennessä.

Tuohon aikaan päästiin vähän pienemmällä huviverolla, kun osa tuotosta luovutettiin johonkin hyvään tarkoitukseen. Tällä kiertueella lahjoituskohteena olivat sotainvaliidit.

Täytyypä jostain vielä selvittää, mitä olivat nuo Tanskan kuninkaan erikoisoikeudet sirkukselle. Ja saisikohan Sauli Niinistöltä vastaavia Suomessakin?

No comments: