Sunday, 31 March 2013

Zenon & Luisa Simens 1912




Amerikkalainen taikuripari Zenon ja Luisa Simens vierailivat Venäjällä 1912. Kiertuetta varten painettiin oheinen juliste. Suurimmilla kirjaimilla ilmoitettiin amerikkalaisuus ja esiintyjien nimet. Siihen aikaan luotettiin kuvien tehoon aivan kuten tänä päivänäkin. Parissa kohtaa on katsottu parhaaksi lisätä hiukan tekstiäkin. Kuvituksesta päätellen kaveri taisi olla aikamoinen pikkupiru näissä hommissa. Kulkiko hän Suomen kautta Venäjälle?

Tämä on Solmu Mäkelän julistekokoelmasta teetetty postikortti.

Saturday, 30 March 2013

Kuka eka!


Egersundin asukkaita Norjassa hemmoteltiin runsaalla sirkustarjonnalla. Maaliskuun 12. päivänä näytöksen antoi Cirkus Merano ja viikon päästä paikalle saapui Circus Arnardo (yläkuva). Sopu ilmeisesti säilyi, koska omaa julistetta ei le isketty kilpailijan päälle.

Rauha säilyi myös Järvelässä Suomessa syyskuussa 1982, kun Sirkus Kaleva ja Kansallissirkus tulivat samalle paikalle peräkkäisinä päivinä (alakuva). Molemmilla oli kuulemma teltta melkein täysi. Aina ei näin sopuisasti ole kuljettu. Välillä on tarkoituksellisesti matkustettu hiukan kilpailevan sirkuksen edellä. Kilpailijan julisteita poistettu, omat mainokset liimattu kilpailijan päälle jne. Viime vuosina on ilmeisesti rauha kuitenkin säilynyt.


Kommentit:

Irlannissa se kisailu oli jotain ihan järkyttävää, varsinki parin serkuksen välillä. Eräässäkin pikku-kylässä teltat oli samalla pellolla, väliä oli joku 200metriä (jopa lehteen tekivät jutun) Toisetn mainosten tuhoamista,kentän valtausta (viedä toisen paikka) yms. 
MK 

Friday, 29 March 2013

Jalkataiteilija V. Tamminen



Kädetön sirkus- ja varieteetaiteilija Väinö Tamminen esiintyi 1940-luvulla. Tamminen tuli kuuluisaksi varsinkin veitsenheittotaidoistaan. Maalitaulu oli kahdeksan metrin päässä ja sen edessä seisoi hänen vaimonsa.

Björn Gammals muistaa hänet Sariolan Tivolista Helsingin Kaisaniemessä 1946 ja 1947. Lopetettuaan esiintymiset Tamminen kiersi Suomea peli- ja ampumateltalla.

Muuten – V. Tammisia on ollut muitakin samalla alalla. Viime vuoden puolella blogissani oli juttua William Metsistä, joka oikealta nimeltään oli Valdemar Tamminen. Hän käytti lapsena myös taiteilijanimeä Arnold, Suomen nuorin notkeusvoimistelija.


Wednesday, 27 March 2013

Zoo Cirkus Tampereella 1950



Olen jo aiemminkin kertonut Trolle Rhodinin Zoo Cirkus'n vierailusta Suomessa 1949. Vuoden 1950 kiertue aloitti Turusta ja siirtyi sitten pääkaupunkiin. Tampereelle tultiin elokuussa. Huviveroteknisistä syistä sirkus käytti lisänimeä Lasten Päivän Suursirkus. Tässä ilmoitus Hämeen Yhteistyössä. Tampereella viivyttiin 26.6.–9.7.1950. Ilmoituksessa esiteltiin ohjelma:

3 Atares / sensaatiomaiset ilma-akrobaatit lentokoneessa
Ramonos / 14 voima-gladiaattoria
10 Therumars / ilmiömäiset tikapuuvoimistelijat
Ludo ja Roberto / ranskalaiset klovnit
Kryngel / klovni
Will Carr / huippuluokan jalkajonglööri
Julius Sundman / taikurimestari (Suomi)
Astor / nuorallatanssija
Lucky Boys / iloiset akrobaatit
Ingeborg Gautier / kouluratsastajatar
Trolle Rhodin / ja hänen hevosensa

Tallit pidettiin avoinna klo 10–16 ja eläinvalikoimana esiteltiin 11 jääkarhua, jättiläiselefantteja, opetetut simpanssit, 45 hevosta ja ponia, pyöräileviä maakarhuja ym.

Tuesday, 26 March 2013

Teddy Naumann


Teddy Naumann oli ammatiltaan domptööri eli villieläinkouluttaja. Tuohon aikaan puhuttiin vielä eläinten kesyttäjistä. Hän esiintyi Helsingissä Linnanmäen huvipuistossa kesäkuussa 1965. Millä areenalla? Mitä eläimiä oli mukana? Vieläkö joku muistaa? Tiedän vain, että hänen isänsä oli tunnettu domptööri Heinz Naumann. Ja ainakin Teddy mainitaan amerikkalaiseksi joissakin lähteissä.

Kommentit:

Heinz Naumann poikineen työskenteli Linnanmäen Kolibri-teatterissa koko kesäkauden 1965. Muistaakseni eläinryhmään kuului neljä tiikeriä ja yksi urosleijona. Yksi tiikereistä esiintyi ulkoilmanäyttämöllä ja teki siellä ainutlaatuisen numeron. Tiikeri hyppäsi usean metrin korkeudesta vesialtaaseen.
Teddy Naumann ja hänen veljensä olivat Kolibri-teatterissa myös 1973. Tuolloin heillä oli mukanaan ainakin yksi tiikeri ja yksi puuma ja Markku Aulangon kertoman mukaan kulissien takana lisäksi yksi leijona. Vierailu kesti tuolloinkin koko kesän ja tiikeri oli esitysten väliajoilla usein Kolibrin paraatikorokkeella johon sille oli rakennettu koko korokkeen suurinen häkki. Joka ilta noin klo 22 tiikeri kuljetettin laatikkohäkissä ulkoilmanäyttämölle jossa toinen Naumannin veljeksistä ja tiikeri kävivät painiottelun.Tämä vuoden 1973 vierailu oli tietääkseni viimeinen kissapetoesitys Suomessa. Tästä vuden 1973 vierailusta tietää parhaiten Aulangon Markku joka toimi kuuluttajana Kolibri-teatterin esityksissä. Sara Ekelundin kirjassa Maailmanpyörä kerrotaan Naumannien Suomen vierailusta. 
Peter
xxxxxxxxxxxxxxxxxx
Vielä pieni lisäys edelliseen:Kirjassa Tiede H-R: Mit Raubkatzen und Bären in der manege: Biographien bedeutender Tierlehrer, Frankfurt am Main 1999, on artikkeli Naumannin perheestä sivuilla 173-179. 
Peter
xxxxxxxxxxxxxxxxxx
My name is Jairo Starkey, I live in Brazil. I worked with Teddy Naumman's father a long time ago (70/71). I'd like to get in touch with any Naumman family's member. 
Jayro F. Starkey
xxxxxxxxxxxxxxxxxx
.


Monday, 25 March 2013

E. Thompson 1899



Amerikkalainen Moses "Eph" Thompson (28.10.1859–17.4.1909) oli yksi maailman tunnetuimmista norsujen kouluttajista. Kaiken lisäksi hän oli ihonväriltään musta. Se oli ihmeellistä 1800-luvun lopulla. Hän karkasi 1873 Adam Forepaughin sirkukseen, joka oli yksi sen ajan suurimmista. Siellä hän oppi taitonsa. Kun hän jätti Forepaughin aikanaan, hän siirtyi suoraan esiintyjäksi neljällä norsulla. Thompson kiersi Eurooppaa parikymmentä vuotta.

Kuvan postikortti on teetetty Solmu Mäkelän julistekokoelmasta. Ranskankielinen juliste on vuodelta 1899.

Lähde: Ypsilanti Gleanings Spring 2010, Ypsilanti Historical Society, USA.

Sunday, 24 March 2013

Cirkus Zorba



Tässä eräänä päivänä oikein hätkähdin, kun huomasin, että norjalaisen Cirkus Zorban vanhoissa ohjelmalehdissä ja julisteissa näkyy suomenlippu! Olen niitä mainoksia ennenkin katsellut, mutta vasta nyt näin oman lippumme. Lähdin selvittämään syitä tähän.

Vuonna 1987 norjalainen Thor Gujord (alakuvassa) esiintyi Sirkus Finlandia Juniorissa kouluttamiensa kilipukkien kanssa ja esitti myös ponit. Seuraava työpaikka oli Suomessa kiertänyt tanskalaissirkus Stella Nova. Sen jälkeen Gujord siirtyi Sven Berglundin leipiin Sirkus Finnstariin ja Sirkus Apolloon.

Thor tapasi suomalaisen puolisonsa Mikaela (Mico) Hielmin ja vuonna 1992 he perustivat Norjaan oman sirkuksensa Cirkus Zorban. Liitosta syntyi kaksi tytärtä. Katja ja Ronja ovat esiintyneet pikkuisista asti. Katja kai pyörittää edelleen hula-vanteita ja Ronja toimi viimeksi Zorban sirkustirehtöörinä.

Maailman suurin pikkusirkus Zorba on myös joutunut taistelemaan olemassaolostaan. Vuonna 1996 tuli konkurssi ja nyt ollaan ilmeisesti taas samassa jamassa. Norjan Cirkusvenn kertoo nettisivuillaan, että Zorba tekee kovasti töitä päästäkseen taas liikkeelle kaudella 2013. Vieläköhän näkyy suomenlippu Zorban mainoksissa?

Kommentit:

Ei näy Suomen lippua enää. Takana on avioero.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Cirkus Zorban ensi-ilta Kristiansundissa 10.4.2013.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

    • ihana taiteilija <3

      xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Saturday, 23 March 2013

Sirkus Finlandia Senior 1987



Vuonna 1987  Suomen Hiihtoliitto kutsui Matti Nykäsen kotiin Keski-Euroopan mäkiviikolta joukkueeseen sopeutumattomuuden vuoksi, 19-vuotias Mathias Rust lensi pienkoneellaan Neuvostoliiton ilmapuolustuksen huomaamatta Punaiselle torille, Kotipizza perustettiin ja Jouni Aalto puhui äänensä käheäksi Sirkus Finlandia Seniorin juontajana. Paussiklovnina yleisöä riemastutti Klein Helmut eli Helmut Werner. Ohjelmalehti ja juliste olivat Sirkka Tikan luomuksia.

Tässä ohjelma:
Ouverture
Charivari
Dobrina / Ballerina vaijerilla (Bulgaria)
Ponytime / Müllensin taitavat ponit (Hollanti)
Lagroni / tikapuiden mestari (Tsekkoslovakia)
Pendakovi / vauhtia trampoliinilla (Bulgaria)
Endresz Family / vipulauta, Laci & Kate Endresz, Unkari
Nereus / jännittävää tasapainoilua (Unkari)
Hula-Hoop / hula-hularenkaitten vauhtia: Angelika, Tsekkoslovakia.
Tauko
Intervallo
Pendakovi / ponnahduksia venäläiseltä keinulta ylös kiinteälle trapetsille
Laci & Kate / tempojonglöörit, Laci & Kate Endresz, Unkarista
La Cavalerie / Müllensin hevosten klassilliset kuviot
Kenya Boys / permantoakrobaatit Keniasta (vain osan kaudesta)
Dobritch / jännitystä pystytangoilla (Bulgaria)
Trio Zalewski / puolalaiset trampoliinin taitajat
      saivat Hopeisen Klovnin Monte Carlon sirkusfestivaaleilta 1985.
Les Fernandos / klassilliset musiikkiklovnit (Hollanti)
Grande Finale


Friday, 22 March 2013

Tom Felix



Tom Felix oli englantilainen klovni, joka poikkesi Suomen Turussakin Circus Alb. Schumannin mukana 24.7.1886. Tässä hänen julisteensa postikortissa Solmu Mäkelän Sirkusjulistenäyttelystä Lahden Taidemuseossa 1977.

Klovneja on sirkuksessa ollut aina sen alusta 1700-luvulta lähtien. Ensimmäiset klovnit olivat ilmeisesti hevosen selässä. Jo 1700-luvun puolella esiintyi myös puhe-klovneja, joita olivat mm. englantilaiset Widdicomb ja Wallet. Ensinmainittu esiintyy myös Dickensin kirjoissa ja jälkimmäisellä oli tapana lausua Shakespearen runoja.

Totta vai legendaa, mutta eräs tarina kertoo, että nykyaikainen klovni syntyi Sirkus Renzissä Berliinissä 1800-luvulla. Tom Belling oli akrobaatti, jonka sirkustirehtööri Renz oli määrännyt kotiarestiin epäonnistuneen esiintymisen johdosta. Ikävystyneenä hän puki itsensä hullunkurisen näköiseksi ja sai tirehtöörinkin nauramaan.

Jossakin vaiheessa historiaa ryhmiteltiin klovnit maneesiklovneihin ja entréeklovneihin. Maneesiklovnit tai paussiklovnit täyttävät tauot, jotka syntyvät rekvisiittaa kuljetettaessa maneesiin tai sieltä pois. Entréeklovneilla puolestaan on oma numeronsa jonka he esittävät. Lisäksi klovnit jaotellaan eri ryhmiin ulkoasunsa ja olemuksensa mukaisesti.

Thursday, 21 March 2013

Sirkus Finlandia Junior 1987



Sirkus Finlandia jatkoi edelleen kahdella sirkuksella vuonna 1987. Sirkus Finlandia Juniorin ohjelman ohjauksesta vastasi nuori tanskalainen Lasse Nørager eli klovni Bobon. Kapellimestarina toimi Tadeusz Grudzinki ja ohjelman juonsi Jukka Rossi. Paussiklovneina häärivät Bobon ja Waltteri eli Heikki Leppävuori.

Ouverture
Charivari
Ponytime / Sirkus Finlandian veikeät ponit, ohjaa Thor Gujord (Norja)
4 Pytlak / vauhdikasta permantoakrobatiaa (Puola)
Miss Sonja / tasapainoa miekanterällä Sonja Huesca (Italia)
Berara / jalkajonglöörit (Saksa)
Doro / kisailevat nuket (Romania)
Huesca / taitoa vipulaudalla, Gianni & Darix Huesca (Italia)
Tauko
Intervallo
4 Pytlak / ikarialaisakrobatiaa (Puola)
Berara / leijonaparodia (Saksa)
Jan Kettil / tasapainoilua vaijerilla (Norja)
Thor Gujord’in Kilipukkishow / koirat ja kilipukit tasapainon mestareina
Huesca / hassuttelevat veljekset (Italia)
Lily Dimitrova / jännitystä hiusten varassa (Bulgaria)
      (toisaalla ohjelmalehdessä etunimi on kirjoitettu Lili)
Hassan Ben Ali Troupe / taidokkaita ihmispyramideja, viisihenkinen ryhmä (Marokko)
Grande Finale

Tietääkseni jossain vaiheessa esiintyi myös suomalainen nuorallakävelijä Antti Tuomento.

Yläkuvassa klovni Bobon on löytänyt rauhallisen maskeerauspaikan keskeltä maneesia.


Wednesday, 20 March 2013

Tekosyitä?



Tämä sanomalehti-ilmoitus oli tamperelaisessa Hämeen Yhteistyö -lehdessä torstaina 31.8.1950. Tanskalainen Cirkus Brdr Schmidt pahoittelee, sitä että suur-helsinkiläiset niin kovasti pitävät heistä, eivätkä päästä heitä lähtemään sovittuna aikana Tampereelle. Olenkohan pirullinen luonteeltani, kun mieleeni tulee, että nyt on pojilla joko raha- tai kuljetusvaikeuksia ja matkaa on täytynyt siirtää viikolla?

Olihan heillä iso teltta, mutta elokuun lopussa jo 200 000 kävijää tuntuu myös aika kovalta luvulta. Nykyään Sirkus Finlandia pääsee vähän tuon yli lokakuun loppuun mennessä.

Tuohon aikaan päästiin vähän pienemmällä huviverolla, kun osa tuotosta luovutettiin johonkin hyvään tarkoitukseen. Tällä kiertueella lahjoituskohteena olivat sotainvaliidit.

Täytyypä jostain vielä selvittää, mitä olivat nuo Tanskan kuninkaan erikoisoikeudet sirkukselle. Ja saisikohan Sauli Niinistöltä vastaavia Suomessakin?

Tuesday, 19 March 2013

Sirkus Caliba netissä


Tänään ilokseni huomasin, että Sirkus Caliba on päivittämässä nettisivujaan. Sivulta toiselle siirtyminen oli vielä vähän hankalaa, mutta varmaan nekin ongelmat korjaantuvat. Etusivulla mainostetaan uutta isompaa telttaa. Uusi pomppulinnakin on. Sivuilla kerrotaan Caliban starttaavan Kalajoelta 4.4.2013 ja kiertue jatkuu lokakuun alkuun asti. Voi kun saisi vielä kiertuelistan näkyviin. Nyt saa aika pitkään ajella ympäri Suomea ennenkuin Caliba osuu kohdalle.

Yläkuva on otettu 2002 Luopioisissa. Sirkus Caliban mukana liikkui silloin mielenkiintoinen vanha kantti x kantti.

Kommentit:

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Olin tänään (9.5.2013) katsomassa Sirkus Caliban näytöksen Hyvinkäällä ja yllätyin positiivisesti. Ohjelma katsomisen arvoinen. 

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
2.7.13 muuramessa 
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

.

Monday, 18 March 2013

Tähtiesiintyjät Kouvolassa



Markku Purho Ky on järjestänyt Taikapäiviä Kouvolassa vuodesta 1982 lähtien. Taikapäivät toteutetaan tänä vuonna 30.3.–1.4.2013 Kouvolan kaupungin ja yhteistyökumppaneiden tuella. Tavoitteensa mukaisesti Taikapäivät on ensisijaisesti kotimaisten taikureiden koulutus- ja kilpailutapahtuma, jonka yhteydessä järjestettäviin yleisönäytöksiin myös suuri yleisö on tervetullut. Näitä yleisötilaisuuksia ovat:

La 30.3.2013 klo 11.00 Kouvola-talo
Taikuri Luttinen - Luikuri Tattinen

La 30.3.2013 klo 13.00 ja klo 18.00 Kouvolan teatteri
The Outsider

La 30.3.2013 klo 21.00 Kouvola-talo
Comedy Night-Show

Su 31.3.2013 klo 19.00 Kouvola-talo
Christopher Carter - Mentalisti

Ma 1.4.2013 klo 18.00 Kouvola-talo
Loppunäytös - Gala show

Lippuja vielä saatavissa. Lisätietoja täältä www.taikapaivat.fi

Sunday, 17 March 2013

Sirkus Finlandian 2013 kuuluttaja



Taitaa olla niin, että lähes kaikki suomalaiset kolmekymppiset tietävät tasan tarkkaan mikä miehiään on Timo Taikuri. Ja tietävät heidän vanhempansakin, sillä iloista, hyvännäköistä ja hyväkäytöksistä nuorta miestä katseli televisiosta mielellään aikuisetkin. Timo Kulmakko esiintyi Timo Taikurina TV 2:ssa vuosina 1980–1992. Se oli pitkä keikka nuorelle miehelle, ehkä liiankin pitkä. Timo taisi katsojien silmissä  liikaakin leimautua rooliinsa. Siitä oli varmasti työlästä irrottautua, mutta se onnistui aika hyvin.

Timo Kulmakko on estradiviihteen monipuolinen taituri ja kaksinkertainen Vuoden Taikuri. Hänellä on takanaan lukematon määrä esityksiä yritystilaisuuksien suosittuna viihdyttäjänä sekä juontajana. Tuttu kaveri myös huvipuistoista ja koko perheelle suunnatuista ohjelmatilaisuuksista kautta maan. Kulmakolla on monen vuoden kokemus sekä arvostus Suomen Taikapiirin puheenjohtajana. Hän on järjestänyt useita ammmatillisia alan huipputapahtumia Suomessa. Timo on kansainvälisen Varietee MAGICA Shown tuottaja, toteuttaja ja ohjelmaisäntä vuodesta 2005 lähtien, niin myös tänäkin vuonna taas marras–joulukuussa.

Tämän kesän Timo Kulmakko toimii Sirkus Finlandian kuuluttajana. Taikatemput taitavat jäädä vähemmälle tällä kiertueella. Malttamattomana odotan ensi-iltaa 7.4.2013 Karjaalla.

Alakuvassa Timo Kulmakko luennoi nuorille sirkusharrastajille Jyväskylän Sirkuspäivillä 1970-luvun lopulla.

   

.

Friday, 15 March 2013

Reino 1960 Fenniassa


Ruotsalainen Reino eli Karl Otto Hilding Andersson (3.11.1921–7.11.2011) oli suuri artisti ja tämä käsinseisonnalla pyöräily nuoralla oli ainutlaatuinen. Hän esiintyi vaimonsa Elsyn (s. 1923) avustamana. Tämä helsinkiläisen Cabaret Fennian lehti-ilmoitus on tammikuulta 1960. Reino on esiintynyt myös Sirkus Finlandiassa 1978 syyskuussa Tony Rixin tilalla. Vielä 88-vuotiaana vuonna 2009 hän esitti yhdenkäden seisonnan ruotsalaisessa Cirkus Skrattissa.

Ilmoituksessa mainitaan myös Henrico & Partner eli Björn Gammals vaimoineen. Henrico muisteli hymyssäsuin kuinka he usein illalla shown jälkeen kävivät syömässä nakkeja kioskilta, joka oli aivan Aleksis Kiven patsaan juurella. Nakit maksoivat silloin 20 penniä/kpl ja niitä ostettiin vähintään 10 kpl kerrallla. Ajatelkaapa mitä yksi nakki maksaa tänä päivänä.

Muita esiintyjiä Fenniassa olivat Orlando & partner, Carry Warner, The Bleckwenn Girls, Liane telineakrobaatti ja Frederik Rieksin orkesteri. Reinon nimi oli kaikkein suurimmalla kirjainkoolla ja hovimestari tuli hyvänä kakkosena.


Thursday, 14 March 2013

Kenny Quinn & Joan


Varokaa! Tämä mies on koulutettu varastamaan mitä tahansa ihmisten taskuista. Hän on kuitenkin rehellinen ja palauttaa kaiken anastamansa. Hän on Kenny Quinn ja avustajana toimii hänen vaimonsa Lady-long-finger Joan. Kunniallisen taskuvarkaan perusvalmiudet Kenny Quinn on saanut oppi-isältään legendaariselta Gentleman Jackiltä (Tommy Iversen 1921–1984). Jokohan Kennyä voisi nimittää opettajansa veroiseksi?

Tanskalaispari Kenny ja Joan ovat 80-luvun puolivälistä lähtien kiertäneet Eurooppaa ristiin rastiin. Kaikki suurimmat sirkukset ja varieteet ovat tuttuja esiintymispaikkoja. Sirkus Finlandiassa he ovat esiintyneet vuonna 2003. Samalla kiertueella he esittelivät taitojaan myös poliisille, joka mielellään otti vastaan opetuksen taskuvarkauden hienouksiin.

Kenny Quinn & Joan ovat Sirkus Finlandian tähtiesiintyjiä ensi kesän kiertueella. Pitäkää varanne. Teiltä voi hävitä jotain.

Wednesday, 13 March 2013

Taikuus esittävissä taiteissa



Aika: keskiviikko 10.4.2013 klo 17.00–18.30
Paikka: Sirkuksen tiedotuskeskuksen toimisto, Cirko-keskus, Kaasutehtaankatu 1, 4. krs, Suvilahti, Helsinki (metro Kalasatama)

Sirkustaiteilijat äänessä - keskustelusarjan toisessa osassa kuullaan alustuspuheenvuoroja taikuutta eri näkökulmista pohtivilta illuusioiden ja esittävän taiteen ammattilaisilta:
Heikki Nevala: "Taikuuden historia ja perinteen vaikutus omaan työhön."
Kalle Nio: "Taikuuden suhde muihin taiteenlajeihin."
Robert Jägerhorn: "Pelkkä taikuus ilmaisumuotona - mihin se riittää?"
Mika Leskinen: "Taikuuden lumo ja miten ajatella taikuutta merkityksellisenä esittävän taiteen lajina juuri nyt."
Alustusten jälkeen keskustelua.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille taikuudesta kiinnostuneille. Vapaa pääsy. Ilmoita tulostasi 5.4. mennessä: johanna.makela@sirkusinfo.fi, 050 464 3203

Kuvassa Liivinmaalla syntynyt, yksi aikansa tunnetuimmista taikureista, professori San Martino de Kastrozza. Hän oli oikealta nimeltään Julius Skrastin (13.4.1877–21.6.1946). Tuon proffesorin arvon hänelle myönsi tsaari Nikolai II. Kastrozza kiersi paljon Suomessakin mm. Suomen Tivolin kanssa.

Monday, 11 March 2013

Sirkus Finlandia Senior 1986



Vuonna 1986 Suomi sai kolmoisvoiton Monte Carlon rallissa (Henri Toivonen, Timo Salonen ja Hannu Mikkola), Halleyn komeetta ohitti Maan, Ruotsin pääministeri Olof Palme ammuttiin, IBM esitteli ensimmäisen kannettavan tietokoneen PC Convertiblen, Maailman eniten myyty virvoitusjuoma Coca-Cola täytti sata vuotta ja Sirkus Finlandia täytti kymmenen vuotta. Eipä ole Suomessa ollut tapana, että sirkukset niin kauan elävät.

Ohjelmalehti esitteli toimihenkilöt näin:
Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Jernström
Johtaja Björn Gammals
Pääkassa Leena Jurvakainen
PR-päällikkö Leo Knuutinen
Juontaja El Seppo, Seppo Puolakka
Kapellimestari Bogdan Trzeciecki
Graafinen taiteilija Sirkka Tikka
Telttamestari Giovanni Jarz
Maneesimestarit Hans H. Conradsen ja Jouni Aalto
Tallimestari Amadeo Folco
Sähkömestari Jan Eklund
Kuljetuspäällikkö Hannu Laaksonen
Huoltopäälliköt Markku Ihalainen ja Taisto Nivalainen

Tässä luettelo ohjelmasta:
Ouverture / sirkusorkesteri B. Trzecieckin johdolla
Los Silvanos / tasapainoilua palloilla
Juroshkyt / villin vauhdikkaat hevoset
Duo Dimitrovi / ilma-akrobatia
Mister Gianni / rolarola
Duo Jose / tempojonglöörit
Adriana Folco / kouluratsastus
Adi Jepsen / (Tanska) palloilevat merileijonat
Troupe Pironkovi / (Bulgaria) venäläisen keinun vauhtia
Tauko
Jose Luis Munoz / (Portugali) tasapainoilu korkealla vaijerilla, nuorallakävelijä
Biansini / pyöräakrobatia
Los Fernandos / (Hollanti) klovnit
Duo Zalewski / Jan Zalewski, Maria Zalewskaja, (Puola) perchetanko
Troupe Pironkovi / (Bulgaria) ponnahduslauta
Amadeo Folco / norsujen ja hevosten yhteinen valssinumero
Grande Finale
Paussiklovnit Klein Helmut ja Pekka Aaretti / Helmut Werner ja Pekka Maukonen

Muutamissa ohjelmalehdissa, varsinkin hyvin vanhoissa, minun silmiini pistää se, että paussiklovnit esitellään ohjelmaluettelon ulkopuolella, ikäänkuin ne olisivat vähempiarvoisia. No – ehkä se oli sen takia, kun ne pyörivät melkein kaikkien ohjelmanumeroiden välissä pikkunumeroillaan.


Folcon tytär ja Anna Jernström harjoittelivat yhdessä talvella ja kehittivät vauhdikkaan kasakkanumeron. Tältä se näytti toukokuussa.


Sunday, 10 March 2013

Turun Tähti 2013 -kilpailu



Turun Tähti 2008 klovni Pekka Laamanen.

Jälleen etsitään nousevia kykyjä sirkus- ja varieteetaiteen kohdevalojen loisteeseen. Tämä on vaihtoehto niille, jotka jäävät laulu- ja bändikilpailujen ulkopuolelle. Jokainen ei-päätoiminen, täysi-ikäinen artisti tai esiintyjäryhmä voi tämän lavaviihteen monialakilpailun kautta saada itselleen nimeä, näkyvyyttä ja ennen kaikkea tärkeää lavakokemusta oikean yleisön edessä.

Kilpailuja on järjestetty vuodesta 1998 lähtien. Osakilpailuiltoja on kaksi (pe 5.4.2013 ja pe 12.4.2013) ja kukin kilpailija esiintyy jommassa kummassa osakilpailussa. Näistä osakilpailuilloista tuomaristo valitsee loppukilpailussa (pe 26.4.2013) nähtävät esiintyjät.

Turun Tähti 2013 voittaja saa 2 000 euron stipendin. Jos olet täysi-ikäinen taikuri, tanssija, jonglööri, akrobaatti, klovni, imitaattori, stand-up osaaja, kahlekuningas, miekannielijä tai omaatko jonkin ennen näkemättömän kyvyn, niin siitä vaan! Kilpailuun voi osallistua yksin, parina tai ryhmänä. Ilmoittautumisia otetaan edelleen vastaan täällä. Kilpailu on osallistujille maksuton. Kilpailijat hoitavat itse omat matka- ja majoituskulunsa. Tapahtumapaikkana on yökerho Night Club Marilyn Turussa ja osallistujien ikäraja on 18-v.


Turun Tähti 2011 taikuri Max Fredriksson.

Saturday, 9 March 2013

Sirkus Finlandia Junior 1986



Sirkus Finlandia Junior ja Sirkus Finlandia Senior jatkoivat menestykkäästi kiertueitaan 1986. Juniori kiersi pienemmät paikkakunnat ja Seniori isot kaupungit. Yläkuva on Lempäälästä. Björn Gammals toimi johtajana ja Jukka Rossi juontajana. Tahtipuikkoa heilutti Fabian Kawalleck. Ohjelmalehti esitteli näytöksen näin:

Ouverture / Sirkusorkesteri F. Kawalleckin johdolla
Ponnytime / Sirkus Finlandian veikeitä poneja ohjaa Jouni Aalto
Duo Natchevi / rullaluistelunumero
Bernadetta / vertikaaliköysi, Bernadetta Kawalleck
Doro / romanialaista taituruutta
Thor Gojurd’in kilipukkishow / (Norja) koirat ja kilipukit tasapainoilijoina
Duo Sofia / tasapainoilua tikapuilla
Duo Nagy / soolotrapetsin huimat temput (Tsekki)
Sir Richard / suomalaista taikuutta, Risto Pajunen
Tauko
Sofia Troupe / vauhtia rekillä
Anita Francini / equilibristi, tasapainoakrobaatti (Tsekki)
Henrico / jonglööri, Björn Gammals (Suomi)
Duo Andreevi / tanssia vaijerilla
Nereus / taidokasta tasapainoilua (Unkari)
Folcon norsut / valloittavan veikeitä norsuja ohjaa Micky Plumpe
Grande Finale
Bobon ja Waltteri / paussiklovnit, Lasse Nørager (nyk. Bonbon) ja Heikki Leppävuori


Tällä samalla kiertueella nuori tanskalainen Bobon tapasi suomalaisen Tiina Myllykankaan ja ilmeisesti rakastui silmittömästi, koska vieläkin he kiertävät maailmaa yhdessä nimellä Bonbon & Tiina.


Uskollisena hahmolleen on pysynyt myös Klovni Waltteri. Asu on lähes sama kuin tänäpäivänä.


Norjalaisen Thor Gojurd’in kilipukkishow sai hyvän vastaanoton.


Amadeo Folcon norsut esitti Micky Plumpe. Isot, kankeilta näyttävät elefantit olivat Juniorin vetonaula. Folcon norsuja ja hevosia oli myös Seniorissa vuonna 1986.

Thursday, 7 March 2013

Maailman Jongleerauspäivä


Jonglöörien Kansainvälinen Järjestö (International Jugglers' Association, IJA) ilmoittaa nettisivuillaan, että seuraava World Juggling Day järjestetään 15.6.2013. Siispä kaikki jongleeraamaan, osaatte tai ette, mutta älkää rikkoko paikkoja. Astioilla ei kannata harjoitella.

Jonglööri on artisti, joka rytmikkäästi heittelee erilaisia esineitä kuten palloja, renkaita, keiloja, palavia soihtuja jne. Gentlemannijonglööri on smokkiin tai frakkiin pukeutunut ja erikoistunut heittelemään erikokoisia arkiesineitä kuten kahvikuppeja, kävelykeppejä, lusikoita jne. Voimajonglööri on tottunut heittämään varsin painavia esineitä kuten tykinkuulia. Tempojonglöörille tärkeintä mahdollisimman nopeatahtinen jongleeraus.

IJA perustettiin jo 1947 ja sen tehtävänä on mm. edistää jongleerauksen harrastusta. Järjestön jäseninä on sekä ammattilaisia että aloittelijoita. Vuosittain IJA järjestää erilaisia festivaaleja ja kokouksia.

Kuvassa ukrainalainen Aleksander Koblikov (s. 24.8.1989) 37. Monte-Carlon kansainvälisillä sirkusfestivaaleilla Monacossa 17.1.2013. Laskekaapa pallot.



Wednesday, 6 March 2013

Gert La Roche



Björn Gammals lähetti lisäyksen eiliseen La Roche -postaukseen. Leon Rauch katosi mystisellä tavalla ollessaan Atlantilla matkalla kotiin Eurooppaan. Myöhemmin hänen tyttärensä jatkoi isänsä luomaa numeroa taiteilijanimellä Gert La Roche. Ylhäällä olevat kuvat on otettu Berliinin Friedrichstadtpalast'ssa vuonna 1945, jolloin hän esiintyi viimeisen kerran tällä numerollaan.

Sirkuksessa pysyi seuraavakin sukupolvi. Gert La Roche'n pojasta tuli kuuluisa vannejonglööri Bob Bramson (s. 1933). Bob juhlii tänä vuonna 80-vuotissynttäreitä. Hän esiintyi Suomessakin toukokuussa 1957 Varieté Peacockissa.


Tuesday, 5 March 2013

La Roche



Leon Rauch (1857–1924) oli taiteilijanimeltään La Roche ja tuli tunnetuksi 1900-luvun molemmin puolin keksimästään ihmepallosta. Iso pallo liikkui mystisesti ylös kierteistä rataa kahdeksan metrin korkeuteen ja palasi takaisin. Salaisuus oli pallon sisään ahtautunut La Roche.

Leon Rauch'sta käytettiin myös nimitystä Sisyfos. Sana tulee kreikan mytologiasta, jossa muinaisen Sisyfos-nimisen kuninkaan rangaistus oli ikuisesti vierittää iso kivilohkare ylös mäelle ja katsella sen vierimistä alas.

Postikortin esittämä juliste on Solmu Mäkelän kokoelmista.

Monday, 4 March 2013

Sirkus Caliba 2013


Johan löytyi netistä ensimmäinen maininta Sirkus Caliban ensi kesän kiertueesta. Kangasniemen nettisivuilla kerrotaan, että 30.06.2013 Sirkus Caliba pystyttää leirinsä Kankaisten koulun kentälle. Kertokaa ihmeessä, jos kuulette lisää tämän sirkuksen kulkemisesta.

Kommentit:
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Sirkus Caliba Helsingissä, Vuosaaressa 2.5.2013.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

missä sen jälkeen ?
Matti Meikäläinen
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Munkkivuoressa ti 7.5.2013, mutta missä sen jälkeen?
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
9.5. näyttäisi olevan Hyvinkäällä .
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
En suosittele, ainakaan lapsiperheelle. Musiikki oli liian kovalla ja ohjelman esittelijän puheesta ei saanut mitään selvää. Ja avustajat vain haukoittelivat, tais väsyttää ohjelma ? Jäi huono viilis minulle ja pojalleni. 
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Caliba on 17.5.2013 Soukassa.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
30.6.2013 Kangasniemi, Kankaisten koulu
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
11.7.2013 Järvenpäässä
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
17.7 Nurmijärvi 
 xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
20.7.2013 Rajamäki
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
23.7.2013 Korsossa. Positiivinen elämys! Lapsille ystävällinen henkilökunta. Kannattaa käydä!
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
4.8.2013 Pohjois-Haaga 
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
9.8.2013 Herttoniemi
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
.

Sunday, 3 March 2013

Thord Junge


Ruotsalainen Thord Junge (26.12.1940–21.1.2001) oli illusionisti ja taikuri, jonka suomalaiset sirkusihmiset muistavat aina liikkeellä olevana ja idearikkaana Sirkus Finlandian markkinointimiehenä. Hän oli vanhan hyvän ajan supliikkimies. Montaakaan sanaa hän ei osanut suomenkieltä, mutta pärjäsi joka paikassa. Junge oli perfektionisti ja todellinen ammattilainen niin omassa esiintymisessään kuin muissakin tehtävissään.

Nuoruudessa hän koulutti itsensä valokuvaajaksi ja toimi Elsa Oleniuksen lastenteatterissa Tukholmassa. Hän alkoi esiintyä taikurina 1950-luvun lopulla taiteilijanimella Charimann. Joidenkin tietojen mukaan nimi oli aluksi Chairmann. Yksi hänen avustajistaan oli Siv Ohlsson, jonka kanssa Thord avioitui ja sai kaksi tytärtä. Myöhemmin toisen vaimonsa, suomalaisen Virven kanssa hän sai kaksi poikaa. Taikuritöiden lisäksi hän toimi paljon sirkusalalla mm. Trolle Rhodinin avustajana markkinoinnissa, taiteellisena johtajana, ohjaajana ja juontajana. Hän aloitti oman sirkuksensakin, mutta huonolla menestyksellä.

Viimeiset vuodet hän oli Cirkus Maximumin ja Sirkus Finlandian palveluksessa. Finlandiassa hän esiintyi taikurina 1979–1980 ja maneesin ulkopuolella 1997–2000. Ruotsalaisessa Cirkus Minimum'ssa hän esiintyi 1983 Virvensä kanssa myös nimellä Wizzy Dizzy.

Alakuvassa Thord ja Virve Junge. Alinna Varsovan kansainvälisen sirkusfestivaalin tuomaristoa lokakuussa 1998. Takarivissä lyhimpänä Thord Junge, hänestä oikealle Carl-Gustaf Jernström. Jungen edessä matalalla Roberto Fazzini. Kaluunatakkinen on sirkustirehtööri Stanislaw Zalewski.



Saturday, 2 March 2013

Aleksi Martin



Ensi kesänä Sirkus Finlandiassa esiintyvä Aleksi Martin on yksi harvoista varsijousi-artisteista sirkusmaailmassa. Varsi- eli jalkajousi on käsijousesta kehitetty ase. Sillä ammutaan lyhyitä nuolia, vasamia tai savi- taikka lyijykuulia. Ensimmäiset maininnat varsijousesta on löydetty Kiinasta vuodelta 341 eaa. Siellä varsijousi syrjäytti käsijouset jo sata vuotta myöhemmin. Keskiajan raskaimmat varsijouset heittivät nuolen yli 400 metrin päähän ja läpäisivät haarniskan 200 metrin etäisyydeltä. Talonpoikaisena metsästysaseena sitä käytettiin Suomessa vielä 1700-luvulla ja sillä ammuttiin oravia aina 1800-luvulle saakka. Sveitsin kansallissankari Wilhelm Tell taitaa olla tunnetuin varsijousen käyttäjä, mutta onhan näitä kuuluisuuksia meidänkin tarustossamme. Kalevalassa Joukahainen ampui Väinämöistä väijyksistä nimenomaan varsijousella.

Ensimmäiset varsijouset Aleksi Martin (Martti Peltonen) hankki 1999 armeijasta päästyään. Vuonna 2006 hän oli sirkuskiertueella Brittein saarilla ja seuraavana vuonna Sirkus Finlandiassa. Avustajana toimii Aleksin vaimo Liina Aunola. Nyt he ovat ehtineet kiertää sirkuksissa jo useita maanosia. Tähänastisista merkittävin työnantaja taitaa olla amerikkalainen Ringling Bros. and Barnum & Bailey.

Yläkuva on vuodelta 2007. Nuoli on juuri läpäissyt pään päällä olevan omenan. Alakuva on nykypäivää. Mikähän on ollut osumatarkkuus kun jakaus on noin paljon leventynyt?


Friday, 1 March 2013

Kouvolan Taikapäivät



Suomalaisten pääsiäisperinteeksi joka toinen vuosi on muodostunut Kouvolan Taikapäivät. Saapas nähdä lenteleekö Kouvolan yössä pääsiäisnoitia viikonloppuna 30.3.–1.4.2013. Ainakin maantasolla esiintyvät velhot ovat kovin miesvoittoista joukkoa. Tässä muutamia makupaloja esiintyjäluettelosta:

Tom Stone
Finn Jon
Yann Frisch
Michael Finney 
Marko Karvo & Vanessa
Paul Vigil
Taikuri Luttinen (yläkuva)
Janne Raudaskoski (alakuva)
Christopher Carter
Steve Beam
Timo Marc

Parittomina vuosina Taikapäivät järjestetään ammattilaisten koulutustapahtumana pääsiäisenä, jolloin ratkaistaan myös taikureiden Suomen Mestaruus. Tapahtumaan liittyy useita yleisötapahtumia joiden esiintyjäjoukko koostuu tunnetuista tähdistä ympäri maailmaa.

Parillisina vuosina Taikapäivät on ensisijaisesti kotimaisten taikureiden koulutus- ja kilpailutapahtuma heinäkuussa, jonka yhteydessä järjestettäviin yleisönäytöksiin myös suuri yleisö on tervetullut. Silloin kilpaillaan Viihdeohjelmien Suomen Mestaruudesta. Samana viikonloppuna järjestetään Kouvolassa myös Junioritaikureiden Suomen Mestaruuskilpailut ja koulutustapahtuma.

Markku Purho on järjestänyt Taikapäiviä jo vuodesta 1982 lähtien. Tavoitteena on kotimaisen taikuriperinteen vaaliminen ja edistäminen. Ja hyvin siinä on onnistuttukin.