Saturday 29 September 2012

Teuvo Juuti



Yllättäviä löytöjä sattuu aina silloin tällöin. Nyt löytyi kuvia Teuvo Juutista, kun hän oli keikalla  Högforsin tehtaan joulujuhlassa Karkkilassa 1957. Hän oli töissä Helsingin postissa ja sai aika mukavasti vapaata esiintymiskeikoilleen. Yläkuvassa näkyy pöytä, jonka päällä hän esitti rola-rola-numeronsa. Pöytää vasten nojaa myös rengas, jonka päällä hän piti tasapainossa täysinäistä oluttuoppia. Tätä renkaiden pyöritystä hän esitti vähemmän. Suomalaiset jonglöörit nimittäin sopivat keskenään, että kaikki eivät tee samoja numeroita. Hänen tavaramerkikseen muodostui Hat Spinning eli hatun pyöritys (alakuvassa) ja renkaan läpi pujottautuminen rola-rola-levyllä. Molemmat alakuvat on otettu Sirkus Finlandiassa.

Teuvo Juuti syntyi Sulkavalla 23.2.1929 ja kuoli liian aikaisin liikenneonnettomuudessa 23.3.1983. Hänen numeroonsa kuului tasapainoilua ja jongleerasta. Hän kävi esiintymässä Neuvostoliitossa, Japanissa, Taiwanissa... Esiintyipä hän elokuvassakin – Tirlittan vuonna 1958.



No comments: