torstai 24. toukokuuta 2012

Wiljami Hautaviita



Enpäs tiedä, onko Wiljami Hautaviita koskaan esiintynyt sirkuksessa tai tivolissa, mutta siihen samaan artistiryhmään hän itseoikeutetusti kuuluu. Muistan hyvin elävästi kun koulumme voimistelusaliin astui tukeva, vanha mies viittaan kietoutuneena. Pari vihaista katsetta ja Teräsmies-viitta lensi syrjään. Sen jälkeen me katselimmekin näytöstä huuli pyöreänä. Näytöksen lopussa hän muistutti meille hampaitten pesun tärkeyttä.

Viljami Hautaviita (s. 1905) oli suomalainen Lapväärtistä kotoisin ollut voimamies joka kiersi esiintymässä muun muassa kouluissa 1960- ja 1970-luvuilla. Hautaviita on tunnettu erityisesti hammasatleettina, joka väänsi hampaillaan hevosenkenkiä suoraksi ja veti hampaillaan tai tukallaan autoja ja lentokoneita. Yläkuvassa hän valmistautuu iskemään naulan paksun lankun sisuksiin. Kortin tekstissä on etunimi lyhennetty tavallisella V-kirjaimella.

Hautaviita kertoo aloittaneensa määrätietoisen voimien kasvattamisen kuuden ikäisenä. Esiintymään hän ryhtyi 1920- ja 30-lukujen taitteessa. Voimamies korosti terveiden elämäntapojen merkitystä. Tukan vahvuudesta oli kuulemma kiittäminen tukistelevaa opettajaa. Hän esiintyi vielä lähes 80-vuotiaana.

Eikä omena kauas puusta putoa. Alakuvassa Teräsmiehen poika Kalevi Hautaviita. Mitähän kuuluu tänä päivänä?

Kommentit:
- - - - - - - - - - - - - - -
Hieno pikku poika toi Kalevi silloin pienenä. Nyt hän kyllä on aika paljon isompi. Muistuttaa isäänsä tuon kuvan perusteella. Hän on "poikaystäväni" ja asuu täällä Ruotsissa. 
- - - - - - - - - - - - - - -

3 kommenttia:

  1. Hieno pikku poika toi Kalevi silloin pienenä.Nyt hän kyllä on aika paljon isompi.Muistuttaa isäänsä tuon kuvan perusteella.Hän on "poikaystäväni"ja asuu täällä Ruotsissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa saada viestiä myös sieltä lahden takaa.

      Poista
  2. Joo, terveisiä vaan täältä Uppsalasta toivottaa Ritva

    VastaaPoista