Monday 30 April 2012

Taikuri Kio



Moskovan Suuri Sirkus vieraili Suomessa 9.5.–16.6.1985. Henkilökuntaa oli lähes 80, joista taiteilijoita 60. Sirkuksen suurin tähti oli taikuri Igor Kio. Hänen esitykselleen oli varattu koko toinen puoliaika.

Ensin kuitenkin pari sanaa hänen isästään, joka oli ehkä vieläkin kuuluisampi taikuri. Emil Kio (11.4.1894–19.12.1965), syntyjään Emil Teodorovich Girshfeld-Renard, oli venäläinen taikuri, joka vaikutti paljon Moskovan sirkuksessa. Hänen vaimonsa toimi avustajana. Nimensä hän kuulemma keksi rikkinäisestä elokuvateatterin nimikyltistä, jossa n-kirjain oli pimeänä. Kiosta julkaistiin postimerkki 1989. Kiolla oli kaksi poikaa Igor Kio ja Emil Kio Jr. Molemmat olivat myös tunnettuja taikureita Neuvostoliitossa.

Igor Kio (13.3.1944–30.8.2006) esiintyi Suomessa Moskovan Suuren Sirkuksen kiertueella 1985. Yleisön edessä hän oli ensimmäistä kertaa 5-vuotiaana ja kymmenen vuotta myöhemmin hän työskenteli jo ammattilaisena. Mainittakoon vielä, että hän oli naimisissa Neuvostoliiton valtionpäämiehen Leonid Brezhnevin (1907–1982) tyttären Galinan kanssa hyvin lyhyen ajan. Liitto kesti vain 9 päivää.

Emil Kio Jr (s. 12.7.1938) eli Emil Emilievich Kio oli myös tunnettu taikuri, muita tietoja hänestä en löytänyt tähän hätään.

Yläkuvassa Suomen vierailun ohjelmalehti, jonka kannessa kuva Igor Kiosta. Alhaalla oleva kuva on myös Igorista. Alimmaisessa kuvassa on vanhan Emil Kion juliste Pietarin Sirkusmuseosta. Juliste kuvailee hänen kuuluisaa polttohautaus-temppuaan.



No comments: