Thursday 16 February 2012

Kummallisuudet


Tamperelaisessa sanomalehdessä oli 1.10.1893 uutinen:
– Kääpiöitä näytteillä. Ilmoitus: Viimeinen näytäntö. Maanantaina 2 p:nä Lokakuuta klo 9 illalla Kauppakatu1 Kaupunginhotellin kahvilan vieressä näytellään kahta pientä, kaunista ja sievintä kääpiötä. Pienin aviopari maailmassa. Markiisi Wolge 36 vuoden vanha, 28 tuuman pituinen. Markiisitar Louise 26 vuoden vanha, 29 tuuman pituinen. Näytäntö kestää taukoamatta joka päivä 10:stä e.pp. klo 9 illalla. Pilettien hinnat: Istumapaikka 50 p, seisomapaikka 25 p.

Tampereen Raatihuone valmistui 1890 nykyosoitteeseen Kauppakatu 1, mutta siellä ei varmaan pidetty tällaisia näytöksiä. Samaan aikaan valmistui Kaupunginhotelli, joka purettiin sitten 1964. Senkin nykyosoite on Kauppakatu 1.

Tässä ei ollut kyse sirkusesityksestä vaan yksittäisestä näytöksestä. Melko varmaa kuitenkin on, että he ovat esiintyneet myös sirkuksissa ja tivoleissa. Tuohon aikaan tiedotusvälineet olivat vielä lastenkengissä. Sanomalehdistä ei montaa kuvaa löytynyt, radiota oltiin vasta keksimässä ja televisiosta ei osattu kuvitellakaan. Monelta osin sirkus hoiti entisaikaan myös tiedonvälittäjän tehtävää. Sirkuksissa ja tivoleissa näyteltiin kaikkia maailman erikoisuuksia, kaksipäisiä eläimiä, karvaisia naisia, kääpiöitä, neekereitä jne. Ihmisten uteliaisuus oli pohjaton.

Kuvat on otettu Pariisissa Margotin studiolla. He olivat siis paljon maailmaa nähneitä tähtiä. Ilmeisesti alla kuvattu, tuntemattomaksi jäänyt leijonakasvoinen poika on kuulunut samaan seurueeseen. Artistit myivät näitä kortteja lisäansioita saadakseen.


.

No comments: