Tuesday 28 February 2012

Sirkusparaati


Sirkusparaatit olivat aikoinaan tärkein tapa tiedottaa ihmisille sirkuksen tulosta kaupunkiin. Se oli myös edullinen tapa mainostaa. Sata vuotta sitten järjestettiin jopa lähtiäisparaateja kiitokseksi asiakkaille. Näin teki mm. brittiläinen Circus Hubert Cook Helsingissä 1903.

Sirkusparaatiin osallistuivat orkesteri, artistit, eläimet ja erikoisimmat kulkuvälineet. Amerikkalaiset menivät hyvinkin pitkälle tehdessään paraateistaan todellisia show-tapahtumia. Mielikuvituksellisen koristeelliset sirkusvaunut olivat tärkeä osa paraatia.

Suomessa on viime vuosina hiljalleen noussut innostus uudelleen paraateja kohtaan. Sirkus Finlandiallakin on ollut joitakin pienimuotoisia kokeiluja esimerkiksi kaupunkijunilla. Yläkuvan kohdalla tosin moni luuli, että kyseessä oli Tjäreborgin mainoskeikka.

Alakuvassa Monte-Carlon Sirkusfestivaalien yksi mainosauto. Alimmaisena Monacon klovniorkesterin käyttämä vanha Ford.



No comments: