Sunday 22 January 2012

Telttarakennus


Monte-Carlon sirkusfestivaalit ovat perinteisesti tarjonneet Monacolaisille sirkushuveja myös ilmaiseksi ulkona La Condaminen satama-alueella. Tänä vuonna samaan aikaan järjestetty Monte-Carlon ralli aiheutti ilmeisesti sen, että satama-alueelle ei enää mahduttu ralliautojen sekaan. Niinpä ilmaisnäytös järjestettiin lauantaina iltapäivällä sirkusteltassa. Vai pitäisikö sanoa sirkusrakennuksessa.

Fontvieillen niemellä sijaitseva teltta on kiinteästi rakennettu paikalleen eikä sitä siirrellä mihinkään. Telttaa käytetään myös messuihin, kongresseihin, konsertteihin yms. Sirkuskäytössä rakennukseen mahtuu 3 850 henkeä. Vuonna 1974 alkaneet festivaalit pidettiin aluksi tavallisissa sirkusteltoissa. Nykyinen rakennus valmistui 1982 ja se remontoitiin kolme vuotta sitten.

Ylhäällä sisäkuva teltasta. Alhaalla kuvat julkisivusta ja pukuhuoneista teltan takana.



Kommentit:

Sirkusteltta oli ihan mukavan oloinen mutta tänä vuonna valosuunnittelu kyllä ihmetytti. Lähes koko ajan teltassa oli valaistus, joka näkyy hyvin Karin kuvassa. Eli orkesterikorokkeen takaseinässä oli pitkä rivi valoja, jotka vaihtoivat väriä ja häikäisivät katsojaa. Minun käsittääkseni valojen tarkoitus on vahvistaa maneesin tapahtumia ja esiintyjien tekemiä numeroita eikä kilpailla niiden kanssa. 
Valosuunnittelu on nykyään oma taidelajinsa mutta sen perusfunktio on tainnut unohtua. Esimerkiksi leijonanumerossa oli 7 ruskeata ja 2 albiinoleijonaa ja kummallisesti nykien liikkuva kouluttaja (joku sanoo sitä varmaan steppaamiseksi). Numero kuitenkin hukkui häiritsevään taustaan. Tämä on minun mielipiteeni! Mitä mieltä muut ovat?
Markku Aulanko

- - - - - - - - - - - - - - - - -

Eivät ole vielä kuulleet Auvisen Eerosta.
Kari Nieminen

- - - - - - - - - - - - - - - - -

2 comments:

Anonymous said...

Sirkusteltta on ihan mukavan oloinen mutta tänä vuonna valosuunnittelu kyllä ihmetytti. Lähes koko ajan teltassa oli valaistus, joka näkyy hyvin Karin kuvassa. Eli orkesterikorokkeen takaseinässä oli pitkä rivi valoja, jotka vaihtoivat väriä ja häikäisivät katsojaa. Minun käsittääkseni valojen tarkoitus on vahvistaa maneesin tapahtumia ja esiintyjien tekemiä numeroita eikä kilpailla niiden kanssa.
Valosuunnittelu on nykyään oma taidelajinsa mutta sen perusfunktio on tainnut unohtua. Esimerkiksi leijonanumerossa oli 7 ruskeata ja 2 albiinoleijonaa ja kummallisesti nykien liikkuva kouluttaja (joku sanoo sitä varmaan steppaamiseksi). Numero kuitenkin hukkui häiritsevään taustaan. Tämä on minun mielipiteeni! Mitä mieltä muut ovat?
Markku Aulanko

Kari Nieminen said...

Eivät ole vielä kuulleet Auvisen Eerosta.