Saturday 7 January 2012

Sirkusteltta Olympia 1924


Sirkusteltta Olympian ohjelma vuodelta 1924 on kaksikielinen lehtinen. Sirkuksen omisti Ilmariset eli Jalmari Hautamäki ja A Edman. Syynä sirkuksen nimeen oli ilmeisesti vuoden 1924 Pariisin kesäolympialaiset. Mutta miksei suomenkielisessä osassa käytetty nimeä sirkusseurue, kuten ruotsinkielisessä?

Ohjelma vietiin läpi ilman taukoa. Musiikin jälkeen ensimmäinen esiintyjä oli Charles tasapainovoimistelija. Kuka hän oli, en tiedä. Risto Ilvosen kansiossa kummittelee tuo mystinen Charles monessa kuvassa. Seuraavana on Sylvian kansantanssiesitys. Kyseessä lienee Sylvia Lindström, joka oli yksi Oskar Hildénin tyttäristä.

J Walkama, amerikkalainen soittotaiteilija. Kuka? Oliko hän joku amerikan-suomalainen hanurinsoittaja? Seuraava numero on 2 Gondor - persialainen banbus. Markku Aulanko arvelee, että kyseessä olisi pärssinumero bambuseipäällä tehtynä.

Charles kiipeää sitten rekille. Sen jälkeen John Jonson taittuva mies. Voisikohan tämä olla notkeusakrobaatti John Erik, jonka oikea nimi oli Jussi Syrjäläinen. Hän esiintyi mm. Peacockissa 1950 paholaisen asussa nimellä John Erik.

3 Ilmariset olivat Jalmari Hautamäki, A Edman ja Aune Hildén (nimet ovat hieman erilailla Sirkuksen Tiedotuskeskuksen Sirkka-tietokannassa). Ennen loppumarssia tuli vielä Charrys - jaappanilainen leikki. Olikohan mystinen Charles taas asialla?

 .

No comments: