Monday, 31 December 2012

Sirkusfestarit Massy'ssa



Maailma alkaa olla pullollaan sirkusfestivaaleja. Hienoa, että sirkustaiteiden suosio näyttää vain kasvavan. Euroopassakin taitaa olla joka kuukausi vähintään yhdet sirkusfestarit jossain – niin klassisen kuin nykysirkuksenkin. Yksi tunnetuimmista lienee Festival International du Cirque de Massy, joka järjestetään jo 21. kertaa 10.–13.1.2013. Festivaalipaikkana on Massyn kaupunki parikymmentä kilometriä Pariisista.

Saturday, 29 December 2012

Mr. Laurex



Pohjois-Karjalassa syntynyt Lauri tai Lasse Tiilikainen (10.06.1922–huhtikuu 2003) aloitti taikomisen jo 11-vuotiaana. Neljä vuotta myöhemmin hän meni oppilaaksi armeijan soittokuntaan Kuopioon. Niinpä jatkosodan aikana hän esiintyi armeijan viihdytysjoukkojen soittokunnassa. Taikurina hän oli alkanut esiintyä jo ennen talvisotaa. Sodan jälkeen Lauri sai kiinnityksen Suomen Tivoliin.

Tivolin jälkeen hän kävi poliisikoulun ja palveli Helsingissä ratsupoliisina 30 vuotta. Lauri esiintyi ahkerasti poliisin töiden ohella. Hän esiintyi useana kesänä mm. Linnanmäellä. Tiilikainen käytti esiintymisessä taiteilijanimeä Mr. Laurex. Myös kahlekuninkaana hän esiintyi. Lauri voitti Pohjoismaiden mestaruuden koomisessa sarjassa vuonna 1967 lankonsa Altti Honkasen kanssa nimellä 2 Origenelli.

Tiilikainen oli Suomen Taikuriklubin perustajajäsen ja perusti 70-luvun alussa yhdistyksen Taikaritarit. Vuodesta 2002 lähtien yhdistyksen nimi on ollut Suomen Taikurit ry. Lasse Tiilikainen julkaisi vuonna 1996 muistelmansa nimellä "Aidattu alue". Hänen tyttärensä Maarit Tillikainen on myös taikuri.



Friday, 28 December 2012

Cliff Pontus



Tässä postikortissa poseeraa taikuri Cliff Pontus (7.2.1884–27.9.1914). Hän oli oikealta nimeltään Pontus Dahlgren, Tanskan kansalainen ja syntynyt Moskovassa. Hän oli kiertueella Ruotsissa 1902–1914. Tammikuussa 1914 Pontus pidädettiin epäiltynä vakoilusta. Hänet vapautettiin kuitenkin syyttömänä. Syyskuussa 1914 Cliff Pontus hukkui veneen kaaduttua kovassa myskyssä.

En tiedä onko Cliff Pontus kiertänyt Suomessa, mutta suomalaisen kanssa hän on kiertänyt. Cliff Pontus oli kiertueella Ruotsissa taikurin ja kahlekuninkaan Uno Sunellin kanssa 1913–1914. Vuosina 1919–1920 Sunell kierteli Ruotsissa Brazil Jackin (Carl Alexander Rhodin) seurueessa.

Lähteet: 
Nilsson – Sveriges Trollkarlar
Heikki Nevala – Silmänkääntäjiä, konstiniekkoja ja loihtutaiteilijoita

Thursday, 27 December 2012

Circus of P.T. Bimbo



Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta jos nyt kuitenkin sallitte, niin yksi maailman parhaimmista sarjakuvista on P.T. Bimbon Sirkus. Joskus 70-luvulla sitä julkaistiin Suomessakin. Harmi, että kukaan ei ole keksinyt sitä uudestaan. Yläkuvassa sarjakuvasta koottu pokkari vuodelta 1975. Jos vain kirjan jostain löydätte, kannattaa tutustua tarkemmin sirkustirehtööri P.T. Bimboon ja hänen vasempaan käteensä Bromoon. Yllättäviä tyyppejä ovat myös taikuri Shmendrake, näkymätön Eugene, lähes suurin veitsenheittäjä Marko ja The Flying Recalcitrants.

Sarjakuvan tekijä oli Howard Adolph Schneider (24.4.1930–28.6.2007), paremmin tunnettu nimellä Howie Schneider. Hän oli monin eri tavoin palkittu sarjakuvapiirtäjä, kuvanveistäjä ja kirjailija, joka asui Massachusettsissa, USAssa. Hänen tunnetuin sarjakuvansa oli Eek & Meek, jota parhaimmillaan julkaisi vuosina 1965–2000 yli 400 sanomalehteä.

Kommentit:

Hieno piirros,jotain tuttua hahmoissa olikin ...jostain muistojen hämärästä - kiitos tarkennuksesta! 
U.E. 

Tuesday, 25 December 2012

Sirkus Finlandia 1980



Tässä Sirkus Finlandian vuoden 1980 ohjelmalehti. Viisivuotista taivalta jo juhlittiin. Ensin luettelo silmäätekevistä ja sitten itse ohjelma.

Ohjaaja Thord Junge
Johtaja Carl-Gustaf Jernström
Telttamestari J. Kotavuo
Tallimestari C. P. Weckman
Kapellimestari Bogdan Trzeciecki
Mainospäällikkö Wäinö K. Hamari
Paikallispäällikkö, Henkilöstöpäällikkö H. Holmström
Kassa Leena Jurvakainen
Kuljetuspäällikkö, Johtava sähköasentaja S. Maindel
Koulitsija J. Gärtner
Huoltopäällikkö J. Renwall

Ohjelma

Ouverture – Sirkus Finlandian orkesteri
Finlandian Ponnys – Finlandian ponit
Mr. Ben – tasapainoilija, Pentti Heinonen
Los Carlos – klovnit, Jukka Rossi, Carlo Bergman, Stefan Bergman
Miss Erica – ilma-akrobatia
Dobritsch-truppe – perch-taiturit, Julian Dobritsch & co. (Bulgaria)
Väliaika
Sirkusorkesteri
Bernari – klovni, Pentti Heinonen
Duo Avandis – jongleeraus- ja pyöränumero, Raimo & Airi Tamminen
Dobrina – kireä nuora (Bulgaria)
Charimann – taikurin jätti-illluusiot ihmisillä ja eläimillä, Thord Junge, (Ruotsi)
Langry Jr. – tasapainoilua, Abdeslam Chellaf, (Marokko)
Los Carlos – klovnit, Jukka Rossi, Carlo Bergman, Stefan Bergman
Gärtner´s Elefant show – viisi norsua, Josef Gärtner & co. (Saksa)
Grande Final

Alakuvassa (ohjelmalehden mukaan) kansainvälinen klovniryhmä Los Carlos. Alimmaisena vielä yksi klovni eli Bernari alias Pentti Heinonen yksipyöräisellä.



Monday, 24 December 2012

Hauskaa Joulua!



Joulupukki on yksi Sirkus Finlandian yhteistyökumppaneista. Joka kesä sirkuksen väki käy tervehtimässä pukkia Rovaniemelle saavuttaessa. Pukki puolestaan käy aina yllätysvieraana myös sirkuksessa silloin kun kiireiltään ehtii. Hän ei toimi kesällä minään kaalimaan vartijana, vaan tonttulaumaa täytyy kyllä tiiviisti vahtia helteillä varsinkin.

Sirkus Finlandian vanha ja uusi tirehtööri ovat molemmat intohimoisia naamakarvojen kasvattajia. Pukki kuitenkin lohduttaa, että kun tähän ikään ehditte . . . Ja sepalusta alemmas ei partaa kannata kuulemma kasvattaa.

Sunday, 23 December 2012

Garderobi




Siitä voisi käyttää myös nimeä taiteilijalämpiö tai backstage. Garderobi on se osa sirkustelttaa, josta taiteilijat tulevat maneesille. Teltan takaosaan on varattu tila artisteille lämmittelyyn, verryttelyyn ja odottamaan esiintymisvuoroaan. Garderobissa taiteilijat säilyttävät suurimman osan esiintymisessä tarvittavistä välineistään. Valtaosassa eurooppalaisia sirkuksia taiteilijat pukeutuvat ja maskeeraavat omassa asuntovaunussaan. Garderobiin tullaan hyvin aikaisin ennen omaa esitysvuoroa, sillä jos jotain odottamatonta tapahtuu edellisessä numerossa, pitää ohjelman jatkua katkeamatta.

Virallisesti garderobilla tarkoitetaan vaatekomeroa, pukeutumishuonetta tai vaatesäiliötä. Lämpiö on teatterissa, konserttitalossa tms. tila, jossa yleisö tai esiintyjät voivat oleskella ennen esityksen alkua ja väliajalla. Englanninkielessä lämpiöstä käytetään nimityksiä foyer, lobby ja green room.

Kaksi alimmaista kuvaa näyttävät millainen ero on garderobien oviaukoissa Sirkus Finlandian ja Monacon Fontvieillen sirkusten kesken. Isommasta ajaa kaksikerroksisella bussillakin sisään.


Friday, 21 December 2012

Uskonto sirkuksessa

Helsingin piispa Irja Askola jumalanpalveluksessa 2010.

Sirkuslaiset ovat samanlaisia uskovaisia kuin muutkin kansalaiset. Jotkut uskovat vahvemmin, jotkut eivät ollenkaan. Erikoista on kuitenkin se, että yhteen ja samaan työpaikkaan on kerääntynyt niin paljon eri uskontoihin kuuluvia. Parhaimmillaan saattaa olla henkilöitä kaikilta maailman mantereilta.

Evankelisluterilaisen kirkon ja Sirkus Finlandian lähestyminen alkoi vuonna 1979, jolloin pastori Kauko Nuutinen kirjoitti sirkuksen ohjelmalehdessä. Sen jälkeen Sirkus Finlandian maneesilla on lähes vuosittain nähty eri uskonsuuntien edustajia. Useimmiten paikalla on ollut evankelisluterilaisen kirkon edustajia, mutta myös ortodokseja ja katolisia. Suomalaisessa sirkusteltassa on normaalien jumalanpalvelusten lisäksi kastettu lapsia, vihitty aviopareja, siunattu vainajia, konfirmoitu nuoria ja kaikkea muutakin mitä on tapana tehdä kirkkorakennuksissa. Teltta vain on sirkuslaiselle usein tärkeämpi ja arvokkaampi.

Sirkuspappi Kauko Nuutinen ja nykyinen sirkustirehtööri Carl-Johan Jernström vuonna 1993 Jyväskylässä.

Thursday, 20 December 2012

Taikuri H.M. Vakil



Intialainen Haji Mohamed Vakil (s. 19.6.1926) kiinnostui taikatempuista jo varhaisessa lapsuudessaan niin kuin varmaan useimmat pojat. Hän aloitti ammattitaikurina 1957. Hän kävi useimmissa Kauko-Idän maissa ja lukuisissa Euroopan maissa, Vakil esiintyi Linnanmäellä 1965, jolloin hän myös meni naimisiin suomalaisen naisen kanssa, joka ryhtyi miehensä avustajaksi. Seuraavan kerran Vakil vieraili Linnanmäellä 1971 ja hänen ohjelmistonsa huippunumero oli auton hävittämistemppu.

Kommentit:

Minulla oli tilaisuus olla vuonna 1971 Kolibri-teatterissa kuuluttajana H.M.Vakilin ohjelmassa. Ulkona oli mainoskuvia, missä Vakil poseerasi mm. Etiopian keisarin Haile Selassien kanssa ja Intian pääministerin Indira Gandhin kanssa. Mukana kuvissa oli myös Vakilin suomalainen vaimo Anne-Marie. Vakilin ohjelmasssa oli avustajina useita suomalaisia kaunottaria, joiden tehtävä oli tanssia sariin pukeutuneena ja avustaa auton hävittämistemppussa. Joskus siitä autosta hävisi vain puolet. Joskus katsomosta kuului huuto, että "mä näin, kun se putos lattian läpi".
Kun kesä päättyi, niin Vakil otti mukaansa kolme avustajaa ja lähti Kyprokselle. Yhteistyö ei kovin kauan kestänyt.
Vakil tuli Lintsille muutaman vuoden kuluttua uudelleen, mutta silloin vierailu jäi lyhyeksi.
t. Markku Aulanko 

Wednesday, 19 December 2012

Eläintallit



Sirkus Finlandian eläintallit rakennetaan sen mukaan millaisia ja kuinka paljon eläimiä artisteilla on mukanaan. Joillakin taiteilijoilla on omat tallirakennelmat tai -autot mukanaan, toiset käyttävät sirkuksen tarjoamia mahdollisuuksia. Jos paikkakunnalla viivytään pitempään otetaan käyttöön isompi talliteltta. Jokaisella paikkakunnalla haetaan myös alueet, joissa eläimet voivat olla luonnossa.




Monday, 17 December 2012

Pekka Maukonen


Monipuolinen taiteilijalahjakkuus Pekka Maukonen syntyi 1955 Helsingissä. Maukosella on meriittejä vaikka muillekin jakaa useilla taiteen aloilla. Hän on erinomainen muusikko, näyttelijä ja kuvataiteilija. Lisäksi hänellä on vankka kokemus sirkusmaailmasta. Vuosina 1978–1990 Maukonen työskenteli kiertuekaudet Sirkus Finlandiassa. Hän toimi mm. muusikkona, juontajana ja klovnina. Pekka Aaretti oli klovnin taiteilijanimi ainakin 1986. Vuoden 1979 Finlandian ohjelmalehteen on musiikin sovittajaksi merkitty Pekka Maukkonen kahdella koolla.

Ulkolaisia työpaikkoja on 1982–1995 ollut mm. englantilainen Circus Robert Bros. Bonanza, jossa Maukonen oli klovni Sbeedy Slowfox. Klovni Cicciobello-nimeä hän käytti ilatialaisissa Circo Liana e Rinaldo Orfei'ssa ja Circo Cesare Togni'ssa, kreikkalaisissa Circus Harlem'ssa ja Colosseo'ssa sekä Bulgarian Valtionsirkuksessa (= Sirkus Finlandian Bulgarian kiertue?). Vuosina 1992–1995 Maukonen työskenteli Tivoli Sariolassa Klovni MauMau -nimellä ja markkinointipäällikkönä. Vuonna 1994 Pekka kertoi toimineensa markkinointipäällikkönä Sirkus Fun-Funin loppukiertueella.

On siinä miehellä elämänkokemusta. Varsinkin kun hän on omien sanojensa mukaan tehnyt yllämainittujen toimien lisäksi "ihan oikeitakin töitäkin".


Sunday, 16 December 2012

Taika TVn Joulu


Huomenna käyvät kuumina tietokoneet, tabletit ja älypuhelimet, kun tämänvuotinen Taika TVn Joulu julkaistaan osoitteessa www.taika.tv. Tänään ehkä ehtii vielä katsoa viimevuotisen esityksen samassa osoitteessa.

Maksuton Taika TVn Joulu on tarkoitettu alle kouluikäisille, mutta miellyttää se vanhempaakin, jos sattuu jouluisalle mielelle. Viimevuotinen esitys kesti yli 18 minuuttia. Juontajana toimii jälleen Klovni Sebastian ja runsaassa esiintyjäkaartisssa vilahtavat mm. Riesa-Pelle, Jokeri Pokeri Box, Velho Vilkkus Merkurius ja monia Sirkus Finlandiasta tuttuja esiintyjiä. Heittäytykää lapsenmieliseksi, katselkaa ja nauttikaa.

Kommentit:

Kannattaa käydä katsomassa!
Kalle 


Saturday, 15 December 2012

Toinen teltta



Jos paikkakunnalla viivytään useampia päiviä, Sirkus Finlandia pystyttää sirkusteltan eteen myös etuteltan, jonka alle ajetaan kioskivaunut. Etuteltta kootaan elementeistä käytettävissä olevan alueen mukaan ja suurimmillaan se on kooltaan 14 x 46 metriä. Varsinkin sadesäällä on etuteltassa mukava oleskella väliajalla. Kesähelteellä jätetään sivuseiniä asentamatta.


Friday, 14 December 2012

Lotta Vaulo Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajaksi


FM Lotta Vaulo on 1.1.2013 alkaen valittu Sirkuksen tiedotuskeskuksen uudeksi toiminnanjohtajaksi.

Vaulo on työskennellyt tiedotuskeskuksessa tiedottajana ja kansainvälisten asioiden päällikkönä kolmen vuoden ajan. Hän on aikaisemmin työskennellyt kansainvälisissä esittävän taiteen ja kulttuurialan tehtävissä mm. projektipäällikkönä ja koulutussuunnittelijana Teatterikorkeakoulussa, Teatterin tiedotuskeskuksessa, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa ja Teatterimuseossa.

Sirkuksen tiedotuskeskus on suomalaisen sirkusalan kehitysorganisaatio, jonka tehtävänä on muun muassa koota ja levittää sirkustietoutta, luoda ja ylläpitää kansainvälisiä sirkusalan suhteita, tukea sirkuksen vientiä sekä toimia välittäjätahona sirkusalan ja julkisen päätöksenteon välillä tavoitteenaan sirkustaiteen aseman parantaminen Suomessa ja kansainvälisellä toimintakentällä. Sirkuksen tiedotuskeskus on perustettu vuonna 2006. Se saa toiminnalleen tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Yläkuvassa Lotta Vaulo ja alhaalla kuva Helsingin Kaasutehtaankadulta, jossa Sirkuksen tiedotuskeskuskin sijaitsee.

Lucia-kulkue


Sirkus Finlandia oli eilen mukana Helsingin Lucia-kulkueessa niin kuin monena aikaisempanakin vuonna. Yläkuvassa Sini Ruokanen ja Klovni Sebastian eli Séppo Tauriainen. Aalakuvassa Sebastian innokkaan faninsa kanssa. Ja kaikilla oli hauskaa.


Thursday, 13 December 2012

Sirkus Finlandia 1979



Sirkus Finlandian vuoden 1979 ohjelmalehden kansi erosi edellisvuotisesta vain siinä, että kanteen oli lyöty vuosiluku. Itse ohjelma olikin sitten aivan uusi:

Alkutahdit – Sirkus Finlandian orkesteri
Tervetuloa – Johtaja Carl-Gustaf Jernström
Iso ja pieni – Eläintallimme suurin ja pienin hevonen vauhdissa
Kapten Cook – miekkatasapainoilua
Finlandian ponit – Shetlanninponit esittelee Pekka Weckman
Teuvo Juuti – jonglööri
Coronas – klovnit (Tanska)
Kultaiset noutajat – koiranumero, Raimo & Airi Tamminen
Fistkorn – nuorallatanssija, Charles Fistkorn (DDR)
Aslak – Lapin eksotiikkaa, tasapainonumero, Heinonen, Pentti 
Tauko
Musiikin voimalla – Sirkus Finlandian orkesteri
Norjalaiset vuonohevoset
Peter Axt – trapetsitaiteilija, (Unkari)
Edit & Bennet – pyöräakrobatiaa Charles Fistkorn (DDR) & Edit (Unkari)
Charimann & Ass – taikuri, ensivierailu Suomessa, Thord Junge (Ruotsi)
Maria & Ben – akrobatiaa, Maria & Pentti Heinonen
Finlandian norsut
Codrelli´s – klovnit, Randi & Horst Necid-Codrelli & Josef André Bödenler Codrelli (Itävalta)
Grande Finale


Yläkuvassa vuoden 1979 juliste. Alinna kuvia henkilökunnasta. Pekka Maukosella taitaa olla yksi k liikaa sukunimessään. Ohjaaja Thord Junge esiintyi taikurina nimellä Charimann. Peter Weckman on sama kuin ohjelmaluettelossa mainittu Pekka Weckman.


Näiden lisäksi ohjelmalehdessä mainittiin nimeltä myös:
Lehdistöpäällikkö + kassa Peter Rosengård
Johtava mekaanikko Seppo Meindel
Johtava sähköasentaja Pertti Karakuusi
Mainos Gun & Jukka Viittaniemi
Telttamestari Morku Särkipaiju
Koulitsija B. Renz
Huoltopäällikkö J. Masa
Puvut L. Tuomivaara

Kommentit

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Ilmeisesti ohjelmalehden latojalla on jo silmä hieman harittanut. Tuo telttamestarin nimi pitäisi olla Markku Särkipaju.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Särkipaju ja Vekman lähtivät kesken kiertueen Rovaniemellä.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Wednesday, 12 December 2012

Taikuri Marko



Kävin katsomassa sunnuntaina Taikuri Markoa Tampereen Joulutorilla Jakobin Sirkuksen teltassa. Harmitti Markon puolesta, että yleisöä ei ollut paljoakaan. Syy oli yksinomaan paikan päällä tapahtuvan huonon mainonnan. Mutta meillä oli hauskaa. Marko otti hyvin yleisönsä. Eikä teltassakaan ollut kylmä. Pikkulämppäri oli kuulemma lainassa Sirkus Finlandiasta.

Taikuri Marko eli Marko Petteri Akkanen (s. 02.03.1985) on nykyään tamperelainen ja toimii mm. Sorin Sirkuksessa tuntiopettajana. Taikomisen lisäksi Marko hallitsee erinomaisesti jongleerauksen. Hän on myös loistava jojomies sekä diabolon ja kendaman käsittelijä. Yläkuvassa Markon kanssa pesukarhu Santeri, joka on jo pitkään ollut mukana esityksissä. Marko opiskelee tällä hetkellä Tampereen yliopistossa puheviestintää sivuaineenaan psykologia ja vuorovaikutteinen teknologia.

Timo Taikurin temppupakkauksesta kaikki alkoi. Marko oli silloin 11-vuotias. Ensimmäinen keikka hänellä oli jo pari vuotta myöhemmin. Jongleerausta Marko alkoi opettelemaan vuonna -98 taikuuden ohessa. Hän on perustanut lahtelaisen Sirkus Kumiankan yhdessä jonglööri Aaro Kontion kanssa vuonna 2002. Taikuri Marko -hahmo syntyi vuonna 2004.



Tuesday, 11 December 2012

Katsomo kokoon



Kun Sirkus Finlandian teltan katto on saatu kiinnitettyä, huilataan hetki.  Kahvitauon jälkeen alkaa hirveä juokseminen, kun 1 150 henkilön katsomo kootaan. Maahan levitetyt pitkät kartingit nostetaan ylös pukkien päälle. Lattialevyt tuodaan seuraavaksi. Sen jälkeen asennetaan istuimet paikoilleen. Kymmenen tuoliriviä kiertää maneesia. Kaikki paikat ovat numeroituja. Kun katsomo on koottu, ryhdytään ripustamaan seiniä paikoilleen.

Parhaimmillaan miehet kokoavat teltan esityskuntoon kolmessa ja puolessa tunnissa. Purkaminen käy nopeammin. Autot on pakattu puolessatoista tunnissa.

Monday, 10 December 2012

Martin Hanson 75



Sydämelliset onnittelut. Martin Hanson täyttää tänään 75 vuotta. Hän on yksi merkittävimmistä eurooppalaisten sirkusten yhdistäjistä. Hollantilaisen Hansonin oma sirkus on Wintercircus. Martin Hanson perusti oman talvisirkuksensa 1978. Hän luovutti sirkuksen ohjat tyttärelleen Arlette Hansonille vuonna 2003.

Martin Hanson on yksi ECA:n perustajista. European Circus Association perustettiin vuoden 2002 alussa Hollannin Sirkusyrittäjien Järjestön (Vereniging Nederlandse Circus Ondernemingen) ja Belgian Sirkusjohtajien Järjestön (Vereniging Belgische Circus Directeurs) aloitteesta. ECA:n jäsenmäärä on vielä tänään reilusti alle sata. Euroopassa lasketaan toimivan tällä hetkellä yli tuhat klassista sirkusta.

Yläkuva on vuodelta 2004. Alakuvassa Carl-Gustaf Jernström ja Martin Hanson vuonna 2008.

Sunday, 9 December 2012

Sirkustaulu



Maineikkaan sirkus- ja tivolisuvun jäsen Kalevi Sariola teki mittavan uran muunmuassa Tampereen Särkänniemen huvipuistossa. Taitaapa jatkaakin sitä vielä aina silloin tällöin. Useina vuosina hän on vaimonsa Tepan kanssa pitänyt myös omaa karusellia Finlaysonin Tallipihalla. Onpa siellä joskus ollut pieni pelikojukin.

Kale on myös taiteilija. Yllä näkyvän pienoistaulun sain häneltä jouluna 1977. Se on kooltaan 8 x 8 cm ja kuvaa pientä sirkusleiriä. Ilmeisesti Kale jo silloin haaveili omasta sirkusvaunusta. Verratkaapa taulussa näkyvää sirkusvaunua alla olevaan vaunuun, jonka Kale hankki itselleen 2000-luvulla. Sama väritys, samat vihreät ikkunaluukut. Mutta miksi kyljessä lukee puolaksi sirkus? Se on varmaan ihan oma tarinansa.


Kommentit:

Kalevi Sariola oli ensimmäinen pomoni kun valmistuin Montrealin sirkuskoulusta vuonna 2001 ja hakeuduin trapetsitaiteilijan töihin Särkänniemen ulkoilmalavalle nimellä Fly Girl. Kalevi hoiti kaikki ohjelmakuulutukset ja järjestelyt todella upeasti: hän kiikkui jopa tikkailla yhdeksään metriin kiinnittämään trapetsiani ennen esitystä ja tutkailimme yhdessä pilviä, sataako vai ei, onnistuuko keinuva trapetsi vai ei. Taisin joskus saada myös lohiruispitsaa lounaaksi, joka kovasti harmitti järjestysmiehiä. Kalevi sariola on mahtava artistiläheinen asiakaspäällikkö, joita on kyllä harvassa.
Pauliina Räsänen

.

Friday, 7 December 2012

Orkesterikoroke



Sirkus Finlandian teltan pystytyksessä hyörii monta monta ryhmää kovalla kiireella, mutta sovussa. Heti, kun telttakatto on valmis, sisään ryntää myös orkesteri. Ei soittamaan, vaan rakentamaan orkesterikorokkeen. Hommaan kuuluu myös äänentoistolaitteiden asennus. Yhdeksän-miehinen orkesteri huolehtii myös aitioiden pystyttämisestä. Varsinaiset sirkustaiteilijat ovat ainoa ryhmä, joka ei osallistu teltan rakentamiseen.


Thursday, 6 December 2012

Markku Purho juhlii


Markku Purho on taikonut jo 50 vuotta. Onneksi olkoon. Huomenna Kouvolan Teatterissa nauru raikaa Markun 50-vuotistaiteilijajuhlissa. Markku Purho kuuluu suomalaisten ammattitaikureitten harvalukuiseen eliittiin. Tuskin 10-vuotias Markku-poika astui ensimmäisen kerran viihdyttämään pikkujouluyleisöä Jokelan VPK:n lavalle 1962. Parikymmentä vuotta myöhemmin Markku järjesti ensimmäiset Taikapäivät Kouvolassa. Tänään ne tunnetaan jo ympäri maailmaa. Taikapiiri ry:n puheenjohtajana ja Esiintyvät Taitelijat ry:n sihteerinä Purho on vuosien aikana nauttinut ammattitovereidensa jakamatonta luottamusta. Useana vuonna hän on kuulunut myös Taikureiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen arvostelutuomaristoon. Markku Purhoa voi tituleerata mm. Vitsinkerronan Suomen mestariksi vuosilta 1995 ja 1996. Esiintyvät Taiteilijat ry valitsi hänet Vuoden Viihdetaiteilijaksi 1999 ja Suomen Taikapiiri ry Vuoden Taikuriksi 2000.

Nämä kuvat on otettu 1970-luvun lopulla Markku Purhon taikurivälinekaupassa Kouvolassa. Alakuvassa hankintojaan tekemässä Markku Aulanko ja Risto Pajunen aka Sir Richard. Nykyään Purho käy kauppaa jo useammassa kaupungissa ja netissä.


Wednesday, 5 December 2012

Sirkuslaiset Vatikaanissa



Séppo Tauriaisella, jonka moni tuntee paremmin nimellä Sebastian, oli erinomainen tilaisuus käydä Roomassa, kun Paavi Benedictus XVI kutsui "Kiertävien esiintyjien maailman" eli sirkus-, tivoli- ja karnevaaliväkeä Vatikaaniin joulukuun 1. päivänä. Paavi Benedictus XVI (syntymänimeltään Joseph Alois Ratzinger, s. 16.4.1927, Saksa) on Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja vuodesta 2005. Hän on Vatikaanin virallisten luetteloiden mukaan 265. paavi.

Seppo lähetti muutaman kuvan. Ylhäällä sirkusteltta ja karuselli Pyhän Pietarin torilla Vatikaanissa paivällä ja illalla. Alakuvassa Seppo vierellään tunnettu sirkuspappi isä Ellinghaus ompelimon edessä, joka valmistaa Paavin vaatteet. Kaulassa heillä on saksalaisten festarihuivit.

Sebastian kertoi mielenkiintoisesta matkastaan:
Menin paikalle jo 28.11. ja isät Ellinghaus sekä Martin Fuchs esittelivät minulle kaupunkia. Rooma oli mahtava nähdä ja oli hyvä, että tulin aikaisemmin. Myöhemmin paikalle tuli muitakin kutsuttuja ja olin saksalaisten ryhmän mukana.
Pe 30.11. pidettiin sirkuslaisille messu Pietarin kirkossa Kardinaali Antonio Maria Veglion johdolla. Pietarin kirkon eteen oli pystytetty sirkusteltta ja karuselli. Siitä jatkettiin Piazza del Popololle, aukiolle, jonne oli pystytetty monenlaista sirkukseen ja karnevaaliin liittyvää. Joka puolella oli esiintyjiä sekä katsottavaa. Oli klovneja, saippuakuplataiteilija, sirkusnäytös avoimella maneesilla (ilman telttaa), tanssiryhmiä ym. Tämän erittäin hyvän tapahtuman keskeytti sade.
La 1.12. oli Paavin audienssi. Sitä edelsi erittäin monipuolinen näytös Paavin vastaanottohallissa, mm. katkelmia Leijonakuningas musikaalista (tanssi), klovneja, akrobaatteja, taikuri-pappi, tosi hyvä jonglööri, käärmeihminen, monta hola-hoop numeroa, kansanmusiikkia ja -tansseja, nukketeatteria käsinukeilla ja marioneteilla, posetiivari. Paikalla oli myös useita soittokuntia. Numerot olivat lähinnä italialaisista sirkuksista ja siellä vilisi tunnettuja sukunimiä kuten Orfei, Errani ja Togni. Eräässä tanssiesityksessä soi yllättäen suomalaisen Nightwishin musiikki.
Kesken eräään musiikkiesityksen sali täyttyi sveitsiläiskaartin vartijoista ja esitys keskeytettiin. Pyhä isä saapui lavalle. Paavi näytti olevan hyvässä kunnossa ja iloisella tuulella. Kardinaali esitteli ryhmän, joka oli suuri. Halliin mahtuu 6 300 henkeä ja se näytti olevan täynnä. Sain onneksi hyvän paikan heti kolmannelta riviltä, kun menin tuttujen pappien ja heidä piispatoverin matkassa.
Tämän jälkeen kolme henkilöä sai käydä puhumassa Pyhälle isälle. Yksi heistä oli meidän mukana tullut Probstin perheen klovnitytär. Tätä seurasi muutama esitys sirkusta ja marionettiteatteria. Sitten lavalle tuotiin kaksi tiikeripentua, jotka Paavi ilmeisesti siunasi, kuten myös marionettiteatterin nuket. Sitten Paavi piti puheen sirkus- ja karnevaalityöntekijöille. Ensin italiaksi sitten myös lyhyesti englanniksi ja muutamalla muulla kielellä. Lopuksi rukoiltiin yhdessä Padre Nostro rukous (Isä meidän). Tämän jälkeen etumainen rivi sai nousta portaat ja pääsi Paavin siunattavaksi.
Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja yllätyin monista hyvistä numeroista.

Lisätietoa: Katholische Circus- und Schaustellerseelsorge


Kommentit:

Ja vieraina olivat Sirkus Finlandiasta myös Calle Jernström jr, Maria Jernström, Marleena Jarz ja Carlo Jarz. Kiitos heille mukavasta seurasta!
Klovni Sebastian