Wednesday 7 December 2011

Domptööri vai dressööri?


He ovat molemmat sirkusmaailmassa eläinkouluttajia. Domptööri (dompteur) on petoeläinten kouluttaja ja dressööri (dresseur) on eläinten kouluttaja, joka ei työskentele petoeläinten kanssa. Dressööri voi siis työskennellä villieläinten kanssa, jos ne eivät ole petoja.

Pedolla eli saalistajalla tarkoitetaan mitä tahansa eläintä, joka hankkii ravintonsa saalistamalla ja tappamalla muita eläimiä syödäkseen näiden lihaa tai harvemmin myös verta. Mutta esimerkiksi pandat ovat tieteellisen luokittelun mukaan petoeläimiä, vaikka ne ovat itse asiassa kasvinsyöjiä. Tässä käsiteviidakossa menee äkkiä sekaisin.

Suurten kissapetojen kanssa esiintyviä artisteja on nimitetty myös eläintenkesyttäjiksi. Nimitys on hieman harhaanjohtava, sillä ihan kesyjä ja turvallisia ei kissapedoista saa kukaan eikä koskaan. Siksi ne ehkä niin kiehtovatkin. Ensimmäisen kerran kouluttaja astui samaan häkkiin tiikerin kanssa sirkusesityksessä 1831 tai 1819. Hän oli ranskalainen Henri Martin (1793–1882).

Suomessa kielletään mm. apinoiden, petoeläinten, hylje-eläinten ja norsujen käyttäminen sirkuksissa ja muissa niihin verrattavissa näytöksissä. Koirien, kotikissojen, merileijonien, ponien sekä kesyhevosten ja -aasien käyttö sen sijaan sallitaan. Suurimmassa osassa Eurooppaa ei tällaisia kieltoja ole.

Yläkuvassa valtaistuimellaan King Tonga -leijona ja hänen takanaan Martin Lacey Jr., yksi nykypäivän tunnetuimmista domptööreistä. Alhaalla Sirkus Finlandian kävijöille tuttu dressööri Felix Quaiser hevosineen. Alimmaisena Krenzola vuonna 2005 ihastuttavien lintujensa kanssa. Hänellä oli mukanaan kiertueella myös kotka, mutta se ei saanut esiintyä Suomessa. Euroopassa hänen esitykseensä kuuluu jopa kettu samassa näytöksessä lintujen kanssa.


No comments: