Sunday 18 December 2011

Cirkus Konrado 1931


Vuonna 1931 Suomea kiersi tsekkoslovakialainen suuri eläinsirkus Cirkus Konrado!  Sirkuksen ohjaajana oli Carl (Karl) Sembach (1908–1984), josta sittemmin tuli Circus Kronen johtaja hänen naituaan Frieda Kronen (1903–1992) vuonna 1935.

Ohjelmalehdykän kannessa oli kuvattu klovnit Eugen ja Tanti. Eugen on aivan selvästi suomalainen Pelle Siponen. Ohjelmalehtisessä on numero ”Parhaitten suomalaisten klownien esittäytyminen”. Voi siis ajatella, että Tantikin olisi suomalainen.

Carl Sembach oli sirkuksen nuori eläintenkouluttaja. Kirjan Die grosse Raubtierschau mukaan Sembachilla oli sekaryhmä, neljä leijonaa ja neljä tiikeriä. Sen lisäksi hänellä oli toinen sekaryhmä, missä oli jääkarhuja ja ruskeakarhuja. Molemmat ryhmät olivat mukana Suomessa. Sirkus Konradossa oli myös intialaiset elefantit Jumbo ja Nelly, jotka esitti rouva Konrado. Eksoottisen kavalkadin ja hevosnumeroiden esittäjäksi mainitaan Alex. Hess.

Kiertueen aikana leijonat saivat poikasia ja Väinö Lehtosen kirjoittamassa  Korkeasaaren kirjassa kerrotaan, että Cirkus Konradolla oli ehkä noin 15 leijonaa. Matkalla Hämeenlinnasta Tampereelle 14.8. syntyi kaksi leijonanpentua lisää. Sirkus oli kiertänyt eri puolilla Suomea, mutta ei saanut lupaa tulla Helsinkiin. Kaupunginhallitus oli sitä mieltä, että ulkomainen sirkus vie markat ulkolaisiin taskuihin. Lupa heltisi sillä ehdolla, että sirkus luovuttaa kaksi leijonan poikasta Korkeasaaren eläintarhaan. Näin tehtiin 28.10. Samalla kertaa ostettiin Sirkus Konradolta kaksi muuta pentua Felis ja Sarah. Ne olivat syntyneet jo maaliskuussa. Felis oli hermafrodiitti eli kaksineuvoinen yksilö, joka omaa sekä naaras- että koiraspuoliselle tyypilliset sukuelimet.  Niistä tuli Korkeasaaren ensimmäiset leijonat. Suomessa syntyneet saivat nimet Leo ja Suoma. Ristiäiset pidettiin Helsingin Pallokentällä ja todistamassa oli mm. kaupunginjohtaja Erik von Frenckell.  Ilmeisesti sirkus Konrado oli silloin Pallokentällä ja leijonat vielä emänsä hoivissa. Leijonille sidottiin kaulaan toiselle punainen ja toiselle sininen silkkirusetti, kohotettiin ilmaan ja huudettiin nimi.


Kommentit:

Yllä olevat tiedot Sirkus Konradon taustasta ja leijonien yhteydestä Korkeasaareen sain Peter Lindforsilta sen jälkeen kun olin sattunut saamaan oheisen lehdykän. Peter on kyllä varinainen tietopankki.
Markku Aulanko



1 comment:

Anonymous said...

Yllä olevat tiedot Sirkus Konradon taustasta ja leijonien yhteydestä Korkeasaareen sain Peter Lindforsilta sen jälkeen kun olin sattunut saamaan oheisen lehdykän.
Peter on kyllä varinainen tietopankki.
Markku Aulanko