Wednesday 10 August 2011

Sir Richard


Olen aina pitänyt Risto Pajusta viihdemaailman Pelle Pelottomana. Varsinkin taikatemppuihin liittyen Risto on keksinyt ja kehittänyt arvaamattoman määrän erilaisia ideoita. Risto on näppärä sormistaan muutoinkin kuin esiintyessään. Hienomekaniikka ja järeä sorvaaminen onnistuu yhtä helposti kuin puutyöt tai ompelu. Niinpä Sir Richardin taikatemput ovatkin persoonallisia erikoisuuksia.

Sir Richard on pääosin taikuri. Varsinkin Stand Up ja Close Up -temput ovat hänelle rakkaita. Hän on paljon esiintynyt myös tuotetaikurina, eli asiakkaiden tuotteista on tehty erilaisia taikatemppuja. Yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella hän toimii myös juontajana. Kaikilla osa-alueilla tulee hyvin voimakkaasti esiin komiikka. Sir Richard on esiintynyt koti- ja ulkomailla televisiossa, huvipuistoissa, sirkuksessa, perhejuhlissa ja yritysmaailmassa.

Valokuva on vuodelta 1979 Särkänniemestä. Huvipuiston lopettaessa ilmaisohjelman esiintymislava vuokrattiin Sir Richardille, joka toi lavalle oman Taikatelttansa. Kuvan oikeassa reunassa, mainoskyltin takana Risto Pajunen kuuluttaa ja houkuttelee asiakkaita seuraavaan näytökseensä katsomaan komiikkaa, magiikkaaa ja tragiikkaa. Kyltit ovat Ari Backmanin käsialaa.

www.taikuriristopajunen.fi
.

No comments: